maanantai 28. syyskuuta 2020

BUTKU

BUTKU KIRKKOA RAKENTAMASSA

Muistelen jälleen Porin kirkon rakentamisen vaiheita omalta kohdaltani, monta päivää olen asiaa miettinyt, tänään oli aamurukouksissa lukuvuorossa Ef.4:25-32, näin pitäisi olla, mutta aina näin ei ole, yhteiset hiilet ei syty.


Tämä tarina alkaa vuodesta 1986 jolloin aloitin työn Porin ortodoksisen rukoushuoneen isännöitsijänä, monta vuotta oli tuskailtu pientä keittiötä ja muutenkin oli ahdasta, pyysin silloiselta kirkkoherralta isä Toivo Palviaiselta lupaa remonttiin ja määrärahoja, näin kävi ja työt aloitettiin.

Kaiken takana oli ajatus kirkosta poriin ja nyt olisi tiloja toimia sen hyväksi, vuokralaiset lähtivät pois ja heiltä saatiin vapautunut huoneisto käyttöön ja seinästä löytyi jopa valmis oviaukko jota vain suurennettiin, 

koko rukoushuone maalattiin, väri oli tietysti väärä, oli pilattu kaikki, ostettiin valtava vanha leivinuuni, joka toimii ilmeisesti tänäänkin, teetin leivinpöydät, luentopöydät vanhoista telineistä talkoohengellä ilmaiseksi ja entinen keittiö, siitä tuli käynti saliin, hankin kaikki kirkolliset tarvikkeet tai tein.













TÄMÄ OLI BUTKUN ALKU!

Sain ostaa vanhan kaupan hyllyjä, luulin kyllä niiden olevan ilmaisia, paikan päällä vasta kuulin että ne maksaa, lainasin äidiltäni rahat, kaupan laatikoista kun niitä siellä kaupalla tyhjensin löytyi isot määrät pankin kolikkopötköjä, maalasin hyllyt ruskealla maalilla josta en oikein tiennyt mitä se oli kaikki tavarat tarttuivat kiinni hyllyihin, vähän nauratti, Valamon luostarista tilasin lampukoita, kirjoja ja muuta. 


Vuosi meni, äidilleni oli käyty kertomassa, että vahdi poikaasi ettei talosta mene kivijalkaa, kun ostelee rukoushuoneelle kaikkea. Meni muutama kuukausi kun minulle äitini kautta ihmeteltiin , että mihin menee rahat kolehdista ja kun käy ulkomaillakin niin usein, määrättiin kaksi luotettavaa henkilöä laskemaan tuotto, kuinka alentavaa, olin ollut vajaan vuoden ja kun otin isännöitisjän viran vastaan oli rahaa viisi penniä ja pari nappia, remonttiraha tuli seurakunnalta, mutta kaikki irtaimisto oli hankittu ilmaiseksi tai vain tarvikekuluilla, kertakaikkiaan en voinut jatkaa vaikka äitini lohdutteli ja käski pitää mielessä vian olevan aina minussa, minusta ei pidetä, jätin viran vain vuoden jälkeen.


















Kuulumisia kerroin AAmunKoitto lehdessä.




















Kesti kauan toipua ja uskaltaa taas ryhtyä toimeen. 
Perustimme keräystoimikunnan puitteissa Butkun, Butku on karjalankieltä ja merkitsee kioskia tai pientä kauppaa, näin jossain kirjassa kuvan tällaisista kopeista Tulemajoen varrella, nimi oli hyvä ,napakka ja edelleen käytössä Porin kirkon kaupassa. Butkun tilat saatiin toisesta asunnosta joka tyhjeni ja aloitimme kirpputorilla.
Seitsämän vuotta kului, olin alkuun vetäjänä ja Butku oli auki lauantaisin, viikot meni tavaran hankintaan, joskus kun ajeli pitkiä matkoja ja tulos oli kaatopaikka tavaraa teki mieli kysyä lahjoittajalta, -ostaisitko itse nämä?, vaatteita oli älyttömästi, niitä sai loppuaikoina ilmaiseksi kun vain vei pois, kauppa kävi hyvin alkuun, mutta kun kirpputorit lisääntyivät laski myynti ja oli keksittävä uutta. 
Loppuvaiheessa talvella isännöitsijä ei muistanut laittaa lämmitystä ja kun menin Butkulle aamulla huomasin kuinka jääpuikot roikkui kellarin yläkamanassa, hm, mein sisälle rukoushuoneeseen, vesi valui vastaan, kuumavesi boileri oli haljennut, rikkonut wc pytyn ja putket molemmista vessoista, koko sali oli veden vallassa ja vesi oli kivunnut tekstiilejä myöden ylös.
Kellarissa oli säkkikaupalla vaatteita ja ne oli kaikki kastuneet, vein ne kierrätykseen, silloin vielä onneksi kerättiin lumppuainesta, olin tekeväni hyvän työn, mutta neljä seurakunnan jäsentä olivat sitä mieltä että minut on haastettava oikeuteen kun olin hävittänyt vaatteet.


Ylläoleva lehtijuttu oli nuoren toimittajan josta tuli ihan toimittaja, lehtijutussa elää toivo kirkosta, joka monta kertaa tuhoutui, mutta aina vain uudelleen aloitettiin.


















Myös Aamun Koitto julkaisi jutun Butkun muuttumisesta kahvilaksi ja ikonigalleriaksi, paikasta tuli minulle kokopäiväinen 4.9 1997.
























Lehdet kirjoittivat meistä jatkuvasti, sillä olin heihin yhteydessä koko ajan kun jotain tapahtui.























Ensimmäinen näyttely oli Ilomatsilaisten Anu Purmonen, Marjaana  Laatikainen ja Katariina Roivas näyttely. Näyttelyihin otin vain pidemmän aikaa maalanneita maalareita, koko ajan oli haku päällä ja järjestämistä riitti, maksoin aina ikonien poiskuljetukset ja muut kulut, näitä piti sovitella.








Näyttelyt blogissa eivät ole kronogisessa järjestyksessä ja kuvat ovat lehtileikkeistä, sillä en tiedä mihin olen kuvani hukannut.
Parantajaikonit oli yksi aihe, ne olivat minun maalaamat monen vuoden työn tulos, Aamun Koitto julkaisi kaikista pienet jutut.


















Ortodoksinen kirkko kehitteli ajatusta uudesta koko maan käsittävästä lehdestä.Koelehti tehtiin niin että julkaisupäivä oli 25.9.1998. Lehteä ei jaettu kenellekkään, itse sain näytteen koska sain Butkun näyttelymainoksen lehteen.






















Evakkomatka oli myös esillä yhtenä näyttelynä, esillä oli seurakuntalaisten vanhoja kuvia evakkotaipaleelta, montaa ei tullu kuvia, mutta sitä mielenkiintoisenpiä, kerroin tarinoita, joita minulle oli kerrottu.







Lumoavan kauniit, koko kesän heleät värit oli Ulla Tschurbanoff käyttänyt ikoneihinsa.





Tässä näyte Luvialaisen Markku Ihalaisen näyttelystä.







Sauli Siekkisen työt ovat uskomattoman taidokkaita ja tyyli koristeellisen runsas.




Sain kunnian saada poriin Kajaanin taidemuseon kiertävän näyttelyn -Vainajien metsä, tätä näyttelyä varten maalasin näyttelytilan mustaksi, myös lattian johon maalin joukkoon sekoitin hiekkaa ja tuntui kuin olisi kävellyt hautausmaan hiekkakäytävillä, myös ensikertaa olin kosketuksissa Teoston kanssa koska näyttelyssä oli musiikkia ja korvauksia oli maksettava, tein Kristuksen hautaluolan, esillä oli Margit Linnun maalaama hautakuva, etuhuoneessa oli esillä oma hautaristini jonka valmisti Miitsu Valamon luostarissa, risti on keljassani odottamassa, todella upean seppeleen teki Helena Virta minulle kotiin, mutta näyttelyssä oli paikallaan, samoin tuuliliina-käspaikka.





Paastoajan näyttelyssä oli vain yksi ikoni, näyttelytila toimi hiljentymispaikkana jonne saattoi sytyttää tuohuksen.

Butku toimi myös kahvilana jossa ei ollut hintoja, oli lipas pöydällä johon laittoi maksun jos rahaa oli, leivoin joka päivä jotain, paastopäivät huomioiden, nuoria kävi , huvitti, jokainen antoi jonkin kolikon, hyvä, jokainen kolikko vei meitä lähemmäs kirkkoa, kahvilan puoli oli myös minun työhuone ja usein kertoilin kakluunin lämmössä ikonimaalauksesta vieraille.
Tuli myös se päivä jolloin minun oli ajateltava omaa turvallisuuttani, Butkusta johti vain yksi ovi ulos ja oli hankala, mietin, mietin, sitten eräänä päivänä valo osui näyttelytilan nurkassa olevaan kohoumaan, voiko olla, varovasti irroittelin tapettia ja , vau, takana oli ovi joka oli yhteydessä rukoushuoneeseen, aukaisin oviaukon, maalasin pielet ja nyt oli tie rukoushuoneeseen ilman että tarvitsi kiertää ulkokautta ja myös minulle varauloskäynti.

























Seija Raitasen helmikirjontatyöt olivat myös edelläkävijöitä. 
Uusi A jaO kaupunkilehti kävi myös tekemässä jutun. Satakunnan kansa oli aina tulossa ja kiitollisuudella muistan heitä.






Lalli kävi myös ihmettelemässä Seijan töitä.

Kävikö Butkussa vieraita, kyllä, vähemmistönä ortodoksit, tämä kaikkihan on tuttua meille.
Mihin Butku loppui, en muista tai jotain muistan, kaltoinkohteluun, vihaan, vähättelyyn, ymmärrättömyyteen, kateuteen, näitä syntejäni kadun koska en voi unohtaa niitä.










perjantai 25. syyskuuta 2020

PIENI MATKAJUTTU

PIENEN PIENI JUTTU MATKOILTA
K
ävin entisen Jugoslavian Ohridissa kymmenen vuoden aikana joka vuosi, päätepiste oli Kurpinovon kylä ja lento Dubrovnikista Ohridiin toi sen kaikkein lähemmäksi, lentoja oli vain kerran viikossa ja aina jäi päiviä koneen odotukseen, Ohrid on mahtava paikka ikonimaalarille ja kirkkojen maalauksista kiinnostuneille, pieniä kauppoja oli vielä -80-90 luvulla, yksi niistä filigraani kauppa jonka löysin.


















Matkoiltani toin aina koruja äidilleni ja nyt löytyi ihan oikea liike. Filgraani työ on yleensä solmittu hopealangasta todella taidokkaasti.
























Tämä pieni esite on käyntikortti kyseiseltä liikkeeltä, siellä oli konstailematon palvelu, emme ymmärtäneet toisiamme , mutta sormet, kynät ja paperi oli viestintä muotona, miksi? korut tehtiin, niitä ei ollut valmiina.
















Seinällä oli pari taulua joista sormella osoitin minkä halusin.
























Kävin heti liikkeessä kun saavuin ohridiin, sillä korun valmistus kesti noin viikon ja kun olin Kurpinovossa niin sillä aikaa tekivät koruja, toin niitä muillekin ystäville, kovaa kiistaa ja ymmärryksen puutetta koimme kun halusin tuon kaikkein isomman ja isona, sain sen kuitenkin.

















Liikkeessä oli vanhoja työkaluja, vanhoja koruja, kelloja.
















Tässä hopealanka rullia, vähissä oli lanka, tuskin kuitenkaan ottivat tuosta.























Hetkinen! Erään kerran kun kävin hakemassa korua oli työ vielä viimeistelemättä, olin tilannut jonkun muun kuin perhosen ja se piti vielä varjostuttaa nähdäkseni noella, sillä korua pidettiin kynttilän päällä niin että mustui, sen jälkeen koru pestiin, kuivattiin ja oli kuin vanha koru, tekniikka on nimeltään niello.
























Korut on mielestäni suurta taidetta ja halusin seinälleni yhden, ystäväni Tuomo teki laatikon jossa oli peili alla, peiliin liimasin pari lasipalaa ja perhosen niin että sitä saattoi tutkia joka puolelta, kehysliike teki kehykset.


















Kaunis on kaunista.



Vielä tästä liikkeestä, kun eräänä vuonna kävin siellä huomasin vitriinissä taskukelloja, niistä olen aina pitänyt,löysin yhden jossa rubiinit säihkyivät ja oli koristeltu kauniisti kaiverruksin, parasta oli se että kellossa luki valmistajan nimen alla Konstantinopoli, vau, myyjä pahoitteli että kello oli ihan romu, ei käy ja niin poispäin, 
liikkeeseen tuli saksalaisia ja yksi mies nappasi kellon kädestäni ja sanoi luultavasti ottavansa sen, 
myyjä närkästyi, piti palopuheen ja ojensi kellon minulle, 
olin kyllä hämmästynyt kyseisen asiakkaan käytöksestä, ostin kellon,  toin kellon kotiin ja vähän myöhemmin kello korjattiin kelloseppäkoulussa ja näin saatoin antaa käyvän kellon lahjaksi kummipojalleni hänen päästyään ylioppilaaksi.








tiistai 22. syyskuuta 2020

YY KAA KOO

yksi osa etikkaa, kaksi osaa sokeria ja kolme osaa vettä, mausteita, siinä yksinkertainen liemi säilöntään. Tämä kirjoitusalusta on muuttunut ja enteilee loppua kirjoittamiselle, tänään on 22.9.2020, laitan tähän kuvia jos se onnistuu, jos ei, niin sitten heippa tämä sivu.
kuva näkyy minulla tekstiriveinä josta ei otta hurttikaan selvää, mutta kuvassa on kesän viimeiset sienet kun kävin kiitoskierroksella metsälle, antoisa Luojan antama vuosi on ollut.
Puhdistin sienet, asettelin ne sipulisiivujen kanssa purkkiin, keitin liemen johon lisäsin musta pippuria mausteeksi, kaadoin kuumana päälle, annoin valua täristämällä purkkia jotta ilmat tulisi pois, kaadoin lopuksi oliiviöljyä ihan piripintaan ja suljin purkin, kääntelin purkkia pari päivää ja nyt on valmis.
Kesäkurpitsalle tein samoin, mutta ravistinko, en, siksi näet ympyrän keslellä ilmaa, toivottavasti ei hapata säilykettä, mausteeksi laitoin valkosipulia ja rosmariini oksan, mitään tietoa ei vielä ole minkä makuista tulee. Nyt lähetän tämän salakieliseltä näyttävän viestin sinulle -----------------------------------------------------------

sunnuntai 13. syyskuuta 2020

MIKSI TÄTÄ SANOISI? VUODENKIERTOKO?

 TYÖTÄ RUOKANI ETEEN.

On syksy, sataa kuten pitää ja on koleaa. Keväällä intoa hehkuen tarmoa täynnä, istutin vaikka mitä, tähtäimessä uusi talvi ja ruuan hankinta.

Aiemmin en ajatellut vuodenkiertoa mitenkään, sain kaupasta kaiken koska tahansa, ei tarvinnut tehdä sen eteen mitään itse, joku muu kasvatti ruuan minulle.

Nyt on toisin, yritän tehdä ja kasvattaa kasveja joista on minulle hyötyä ja säästöä, vuodenkierto todellä näkyy elämässäni.















Omenat joita kylässä kasvatetaan on jälleen puristeltu mehuksi ja mehusta saan minäkin osani. Kuvat eivät ole kronologisessa järjestyksessä, mutta kertovat kuitenkin jotain omalla työllä kasvatetusta ruuasta.















Retiisejä tuli kaksi satoa, tässä viimeiset, joku oli tykästynyt lehtiosioon, mutta jättänyt itse retiisit minulle.











Pihlajanmarja makeutuu kun pakkanen puraisee sitä, tänä vuonna puut notkuivat marjoista, eilen oli aamulla yksi astetta lämmintä, yöllä ehkä pakkasta, joten nyt oli syytä lähteä marjojen keruuseen, mitä, puut ihan tyhjiä, ei voi olla totta, kiertelin ja kaartelin, yksi puu oli vielä puolillaan marjaa, sain noin pari kiloa, eli marjat keitetään 10 minuuttia, vesi pois, 2kg marjaa 1kg hillosokeria, yksi vanillinitanko, keitetään 10 minuuttia, vaahto pois,  loppuvaiheessa lisätään 2dl konjakkia tai jotain vastaavaa, purkitetaan, purkkia käännellään jotta tulisi tasaista eikä liemi olisi pohjalla.











Moneen kertaan kävin sienessä, talven sienet on säilötty, suolaan, pakasteeseen ja kuivattu, oli hyvä sienivuosi.












Sipuleista oikeastaan alkaa säilöntäkausi, sillä haluan varsia pakasteeseen, itse sipulia hankin kaupasta, varret sopii vaikka mihin.























Kesäkurpitsaa olen kuutioinut, pakastanut ja syönyt taukoamatta, tein kukkakaalista, kesäkurpitsasta, paprikasta ja currry mausteella vokkipaistosta johon lisäsin kaurakermaa, tätä voi pakastaa, on hyvää.























Lehtikaalia oli, on lähinnä koristeeksi tsasounan kulkuaukon molemmin puolin, vatsani reagoi tähän kaaliin ja tietysti juuri nyt se oikein intoilee ja kasvaa metrin päivässä, pitää ilmeisesti viileästä, on pakko keksiä joku kuumennettu ruoka, eli pitää ilmeisesti hauduttaa jotta kestän sen


.




















Ämpäripottuja tuli riittävästi, osa hukkui myrskyssä, mutta ne joiden ämpärien pohjassa oli reijät tekeytyivät makoisiksi, ensi vuonna uudelleen. Uuden sadon potut haen suikaleina S-Marketin pakastimesta pakastimeeni.




























Kaloja en siis kasvattanut ja nyt on kyllä ikävää kun pitää korvata kalat S-Marketin lohella, kalapuikoilla ja seillä. Tämä kuva on mentäessä Paalasmaahan lossin kopin seinässä, ihan hyvä ohje niille jotka pitävät kalastuksesta, minä en.





























Päivä luonnon puolesta tapahtuman ruusut keräsin ja kuivaan asetelmiin talveksi, samalla tangolla on kuivumassa minttua, rosmariinia ja basilikaa, näitä mausteita myös pakastin, persilja epäonnistui täysin samoin korianteri.



























Yksi rosmariini on vielä ulkona, pidän rosmariinin mausta, sopii yleensä mihin tahansa paistettuun.


























Tomaatit eivät oikein valmistu, lannoketta, lämpöä liian vähän, aion kerätä taas vihreät sisälle ikkunalaudalle jossa pikkuhiljaa punastuvat ja riittävät marraskuulle asti, ensi vuonna tuskin laitan, kokeilen jotain muuta.





























Lämmityskausi on avattu ja nuohooja tilattu jotta piiput on talven ajan vetävässä kunnossa. 
Pönttöuunin loisteessa mietin, olenkohan muistanut kaiken, mustikat, lakat, puolukat on säilötty, lantut, porkkanat ja punajuuret on suikaloitu pakkaseen, oma lantun viljely ei onnistunut, istutuspenkki oli liian matala, huomasin sen kun kiskoin lanttuja pois, ajattelin kun lanttu kasvaa maanpäällä niin juuretkin on matalat, ei se ole niin, juurille pitää olla kunnolla tilaa. Puna jamustaviinimarjat on keitetty mehuiksi, valkoiset viinimarjat pakastin sellaisenaan, ne korvaavat sitruunan esim. kalan kanssa.























Kaikkea on, sato on siunattu, voin siis ryhtyä rukoukseen ja maalaustyöhön, rukousnurkassa näkyy ylähyllyllä joka odottaa vielä ikoneja, humalaa, niitä leikattiin juhlistamaan luonnon puolesta päivää, otin ne sisälle ja saavat antaa iloa koko talven, samalla humala on teeaines ja rauhoittavan tuoksun antaja.
Voin myös taas kaivaa Veikko Huovisen "Hamsteri "kirjan ja nauttia siitä, loistava kirja minulle.

Tähän koleaan ilmaan sallit että kerron tapauksen viime viikolta, vieläkin minua naurattaa.
Kävi vieras pihallani, seisoimme turvaetäisyyden päässä toisistamme, hän oli santakasan vieressä, tuijotti herkeämättä, puhumatta, sanoin että saat hiekkaa jos tarvitset, - ei, katson vaan kun tässä on hirven kavion jälki ja aika uusi, totta jotain hiekassa oli, 
nyt sanon heti,metsästäjille, pihani on rauhoitettu alue ja jos kaikki eläimet loikkii, ravaa tai lentää pihaani, niin, niitä ei ammuta, no juttu jäi siihen, kun vieras lähti menin sulkemaan saunan oven joka kas kummaa oli jäänyt yöksi auki, pesupöydällä' oli kuin hirven pananoita, voi ihme, luuliko saunaani yleiseksi vessaksi, lähempi tarkastelu osoitti kuitenkin että kävijä oli ollut ehkä suopöllö joka asustelee lähistöllä, vähän nauratti ja voit arvata kuinka ilolla siivosin ja desinfioin tiskipöytää, näin me vaan täällä asutaan yhdessä, osana luontoa.


PS:
Seuraava päivä



















Ovikello puhelin soi...-Täällä ollaan......Ovella. 
-Kaikkien lanttujen puolesta antaa olla viimeinen kerta kun hoidat meitä huonosti,röyh, anteeksi, pääseekö sisään? 
-jo.joo, tottakai.

Yllätyksiltä ei voi välttyä, KIITOS !













sunnuntai 6. syyskuuta 2020

MEDIA KIRKKOA RAKENTAMASSA

MEDIA RAKENTAMASSA PORIN KIRKKOA

T änä syksynä kirjoittelen porin kirkon rakentamisen muistoja jotka ovat vain minun ja joista ei ehkä monikaan tiedä, julkisesti olimme yhtä, mutta me kaikki puhalsimme omaan hiileemme ja osa märkiin kokseihin.

Tällä kertaa kerron median vaikutuksesta ja julkisuudesta.

Kun kuulin pulinaboxeista jota esim. oli SPR valjastanut erilaisiin keräyskampanjoihin, miksei meillä ,oli keräyslupa joten toimeen, avasimme Telialle maksullisen linjan josta sanallisen puheen perusteella eivät ottaisi kuluja vaan kaikki tulisi kirkon hyväksi, ei kannattaisi luottaa, pitäisi olla aina kirjalliset sopimukset.



On ihme jos tämä onnistuu, kuvasin c-kasettisoitinta ja ääntä jossa on" Kuuntele meitä" mainos ja lopussa butkun mainos. 
Kuuntele äänimainosta toistettiin ympäri suomen eri radioasemilla.
Alussa on autoöljymainos ja samalla saat tietää että 95 e maksaa jotain 3 markkaa litra.


Pääsimme myös Ilta-Sanomiin.











Joo, osan seurakuntalaisten ystävyys päättyi minuun tähän keräystapaan  , eikä ole palannut, ohh.















Jutussa ei ollut mitään vikaa, ainoastaan tapa millä meitä verrattiin muihin linjoihin.














Tälläisia mainoksia siroteltiin ympäri maata erilaisiin lehtiin jotta numero tulisi tunnetuksi.














Pulinaboxi tuotti tappiota niin ,että itse maksoin viimeisen telen ryöväyslaskun kun soitot ei riittänyt siihen.















Meitä kannustettiin ja Satakunnan kansa otti meidät omakseen, ilmottelimme myös näyttävästi SK sivulla, ja tietoisuus kirkosta levisi.









Tällä kuitilla lehdessä saattoi osallistua keräykseen, otsikko oli vähän kosiskeleva, mutta silloin oli tarvetta rakennusalalla töistä.













Olin silloin aika jämäkkä suht nuori, jopa niin ,että äitini sanoi kerran, "Muista, sinussa on aina vika" olin narissut jotain mielestäni kaltoinkohteluani, mutta minulle ortodoksisuus ja kirkko Poriin oli elämäni.

Media kannatteli meitä koko ajan vain joskus löytyy Telian kaltaisia, mikä on ikävää.

Butkuun palataan  kun on aikaa ja ehdin kuvata kuvia. Näitä juttuja myös muokkaan jos muistan lisää jotain.