maanantai 19. tammikuuta 2015

MELKEIN LUONTOKUVIA

Kylämme nettisivulla on julkaistu upea revontuli kuva,
itse näin eka kerran revontulia Porin ja Rauman välillä, luulin että varalaskukentälle oli sytytetty valot (Rauma), ei, olikin revontulia, laihan näköisiä kun kaupungissa on aina valosaastetta, niin ei näy kunnolla,
luontokuvista kylässämme on minulla ollut muutama läheltä piti tapaus, kerron tässä,

olin hakemassa kantarelleja, hiivin, juoksin, mutta aina ne kehnot ehti piiloutua, tulin autolle pettyneenä, hörpin kahvia autossa, yhtäkkiä auton eteen tupsahti viisi mustapyrstöistä lintua,
linnut seurusteli ihan auton edessä, halusin jo lähteä, ne ei siirtyneet mihinkään, soitin metsästäjä ystävälleni, kerroin että auton edessä taapertaa viisi mustaa lintua joilla isot pyrstöt ja punaiset leukaperät, että, mitä teen, oli ihan hiljaista, sitten hiljaa kuiskaten sanoi, -metsoja,  kysyi - onks sulla haulikkoa? no ei tietenkään, olen kasvis syöjä, onko kameraa? on, piirongin päällä, mummovainaan kuvan vieressä ja noi linnut nyt kävelee auton edellä, en niitä voi kotiinkaan paimentaa, on varmaan laitonta, puhelimessa kuului syvä huokaus ja ohje, metsot tai linnut ei yleensä hahmota autoa joten  ne tallustelee edellä, avaa auton ovi niin sitten häviävät, tein näin ja arvokkaasti linnut pyörsi vasemmalle ojaan ja metsään,

toinen tapaus, olin tarkistamassa ettei puolukoita ole metsässä, kuljin huolettomasti sähkölinjaa tienviittana käyttäen, kummallista, oli jonkun puolukkasanko kaatunut, ihme kunnei ollut kerännyt talteen, tarkastelin ja vilkuilin ympärilleni josko itse keräisin ne, kunnes, kunnes, kylmä hiki nousi otsalleni kun tajusin että olin karhun huussissa, apua, hiljaa edelleen huolettomasti kävelin takaisin autolle, matka tuntui ylivoimaiselta, yhtäkkiä muistin, en ollut hengittänyt, alkoi sellainen puhkutus, huohotus ja krohina, että viimeistään tässä vaiheessa karhu varmaan ajatteli jättää rauhaan stressilihaisen muuten maukkaan kasvispihvin, ja mukana ei tietenkään kameraa jotta olisi voinut ikuistaa kuinka melkein näin karhun, pidän siis nykyään kameran lähes aina autossa, paitsi silloin kun tarviin sen.

Kolmas tapaus oli kun eräänä päivänä johonkin aikaa päivästä seisoin kuin Lootin vaimo ihan vain huvin vuoksi ulkona, kun oli niin kaunista  ja silloin salamana ryntäsi kaivon kannelle lumikko, (tarkistin eläinkirjasta) voi mieletön, kyllä on kaunis eläin, siinä jotain ihmetteli, nousi takajaloilleen , esitteli itsensä minulle ja livahti tyhjään talliin, vau, kuva on mieleni kovalevyllä, ei jaettavissa fyysisesti, vaikka haluaisin, lähinnä siksi ettei kukaan usko ilman kuvallista todistusaineistoa.

Läheisin minulle on harakkani josta myös julkaisen kuvan, tapasimme jo kymmenen vuotta sitten, hänellä oli puoliso ja elämä auvoisaa, niin minullakin, kylässämme oli siihen aikaan lohilammikko josta sain myös minä pari lohta, siivosin niitä apukeittiössä ja kuinka ollakaan molemmissa oli mätipussi, lähdin hakemaan pakastusrasiaa sisältä aikoen pakastaa ne viikonlopun vieraille, mahtavaa,
tullessani takaisin harakka herra lennähti ulos apukeittiöstäni, minä nuori(böndeläinen) hölmö olin jättänyt oven auki ja herra harakka oli ahtanut itseensä molemmat mädit ja nyt naksutteli tyytyväisenä kuusen oksalla kertoen vaimolleen käyneensä ulkona syömässä ettei tarvii tehdä kotona ruokaa,
minä hypin tasajalkaa niin että, apukeittiön viereinen osaston lattia romahti lopullisesti ja kiuas ja pata kallistuivat ,koko tila meni uusiksi, myös piippu, voi veljet, en hyvällä silmällä katsellut tapauksen jälkeen herra harakkaa joka, joka vuosi esitteli uusia poikasiaan, tänä vuonna sitten keväällä huomasin että nyt ei ole asiat hyvin herra harakalla, olin päättänyt että yhtään lintua en ruoki, mutta kun löytyi pyrstösulkia ja oli niin onnettoman näköinen, ruokin harakkaa koko loppukesän ja alkutalven, ei päässyt oikein lentämään ja kuurokin tuntui olevan, nyt ei ole näkynyt vähään aikaan joten luonto on kai ottanut omansa.

tässä juonitellaan jotain, oliskohan penkillä vaikka mansikkaloora?
 
Lukemattomia luontokuvia on ottamatta, kuten karhu hevoslaitumella ihan taloni edessä jonka muut näki, vaan en minä ja kun eivät kuvanneet, en usko.
Nyt puhutaan paljon susista, niistäkin pitäisi olla jotain mieltä, mutta kun en ole nähnyt, en osaa sanoa mitään, ihan hiukset harmaantuu kun aina pitäisi päättää itse, vaikka olen vaaleilla valinnut päättäjät.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti