lauantai 24. tammikuuta 2015

SHSSSS S, NYT SE ALKAA!

Nimittäin, tutkin ortodoksisen kirkon suhtautumista teatteriin ja näyttelemiseen, en löytänyt vielä mitään negatiivista, ehkä tämän kirjoituksen jälkeen.

Teatteri on aina kuulunut läheisesti elämääni, vaarini Yrjö Rafael joka ei ollut oikea vaarini, vaan hänen veljensä Henrik, Yrjö omi kaikki muksut ja lesken Henrik- Heikki veljensä kuoltua, näin puhutaan aina vain vaarista,
vaari oli Outokummun näytelmäkerhon ohjaaja Porissa ja sitä myöden isäni myös näytteli kiertueilla, vaarini kuoli 30.1. 1952, hänestä puhuttiin aina taiteilijana, en tiedä miksi, oli varmaan lahjakas, muutenkin kuin ohjaajana, tässä kirje äidilleni:

 
Kolme kuvaa on säilynyt näytelmistä ja yksi ohjelma lehtinen:
 
 
 
 
 
Kolmas kuva on Aleksis Kiven näytelmästä Lea
 
 
Lea näytelmän pohjana on Luukkaan evankeliumin tarina tullimies Sakeuksesta, joka kiipesi puuhun Jeesuksen nähdäkseen. Näytelmässä Sakeuksen tytär Lea ja saddukeus Aram rakastavat toisiaan, mutta isä haluaa naittaa tyttärensä Joas-fariseukselle, koska tämä on Aramia rikkaampi.
Lea on tähän asti vastustanut isänsä tahtoa, mutta nähtyään Jeesuksen ja kuultuaan tämän puheita, nuori nainen omaksuu Kristuksen rakkauden opin sydämestään ja sielustaan ja päättää mukautua isänsä tahtoon. Liikuttuneena Sakeus haluaa myös tavata ihmeellisen Jeesuksen, ja kuten evankeliumikin kertoo, tämän kohtaamisen jälkeen mikään ei ole niin kuin ennen.

                                       VÄLIAIKA
                                                                       Kahvia ja leivos, kiitos!
 
 
Säilynyt on muutama harjoitusvihko, kuten, Isontalon Antti, laulu tulipunaisesta kukasta, historian tunti ja markkinatori, katselin niitä aamulla ja mietin että, pitää olla hyvä muisti, esimerkiksi Olavi, näytelmässä -laulu tulipunaisesta kukasta, on koko ajan näyttämöllä,
tarinoita esityksistä  on , niitä ei tässä kertoilla,
muistissani on myös sminkkivärien tuoksu ja se mainio pehmeys jolla oli hyvä sormin maalailla ja puristella alumiinituubeja, jonka aina joku aikuinen keskeytti ja näytti taivaan merkit, joten tunnistan esimerkiksi otavan tosi hyvin.
 
Sen sijaan mieleenpainuvina olen kokenut Porin mahtavassa, oikeassa teatterissa -Kolme iloista rosvoa, vaude, se juna ja se tulipalo ja ne laulut, siihen aikaan ei modernisoitu ajan henkeen näytelmiä kuten nykyään,
enää ei voi edes katsella elokuvia, radion kuunnelmat on niin outoja, että jos niistä pitää voi pohtia onko jalat nousseet jo pään päälle, elokuvien artikulaatio on sanatonta mutinaa, elokuvat alkaa yleensä sängyssä joka ilmeisesti on se halvin kuvauspaikka kun kameraa ei tarvitse siirtää, sama on tulossa teatteriin ja jotain vikaa on jos katsojan pitää poistua kesken näytelmän, kaipaan ihan oikeita järjellisiä töitä kuten näytelmä Arkkienkeli Oulussa jonka näin Jyväskylässä 2005, esitys oli niin onnistunut, että piti ostaa Anu Kaipaisen kirja johon näytelmä perustuu, näytelmä ei ollut helppo komedia vaan vaikeampi mietittävä, näytelmän ohjasi Kaisa Korhonen.
 
 
 
Ikoneissa on myös näyttelijöiden suojeluspyhä, Pyhä Genesius,
elänyt 250 -luvulla ja kuollut noin 303
muistopäivänä pidetään 25.8.
Pyhää ei mainita kalenterissa, hänestä kerrottu legenda kuvaa häntä koomisena näyttelijänä joka esittäessään keisari Diocletianukselle kristittyjen vastaista satiiria kasteesta kääntyi yhtäkkiä kristityksi. Hän julisti sen keisarille, joka raivostuneena määräsi hänet kidutettavaksi. Kun Genesius kieltäytyi kieltämästä uskoaan, hänet mestattiin, Genesiuksen legenda on sekoittunut pariin muuhun saman nimiseen pyhään, toinen heistä Arlesin piispa.
Olen maalannut ikonin joskus, aihe oli vaikea, sillä minkäänlaista kuvaa ei löytynyt vaan piti tutustua näyttelijän työhön 200-luvulla ja atribuutteihin joita voisi käyttää, en kuvannut aikoinaan valmista ikonia joten en voi sitä julkaista tässä.
 
NÄYTÖS ON PÄÄTTYNYT
Paitsi jos löydän tai saan viestiä teatteriin suhtautumisesta ortodoksisessa kirkossa.
 
 

 
 
 
 
 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti