maanantai 2. maaliskuuta 2015

VIIKKOJEN SIIVOUS

Toisinaan kun huomaan, kutsun lumilinko naapurin kahville, niin kävi viime viikolla, huidoin hänet sisään ja juuri kun vaihdoimme sosiaalisia päivityksiä putosi kukkalauta maahan,
kolme isoa ruukkua päreiksi, leivänpaahdin murualustoineen, kukkien vesilaatikot, teräsritilä, ym. ym. joita yritimme ottaa vastaan seurauksella liikehdinnästä levisi kaaos ihan totaaliseksi,
- en mä ainakaan tehnyt mitään, totesi naapuri
- otatko lisää kahvia?,
ei mitään kiirettä, perintö käspaikat ja haalarini imisivät kukkavedet itseensä.

Naapurin lähdettyä raahauduin makuuhuoneen nojatuoliin päättääkseni myynkö taloni kuten autoni johon olisi pitänyt lisätä vettä jonnekin, kestänkö enää tällaista jännityksen, jatkuvan siivouksen varjostamaa maalaiselämää,
päätin kysyä työkirjaltani, valitsin summanmutikassa kirjan rivistä, Anni Polvan kirjan nimi oli

ET EDES HUOMAA MINUA ja sivun joka aukeni kertoi:

Minä olen palvellut tässä talossa kymmenen vuotta pelkällä ruokapalkalla ja minulle on tuskin vihjaistu emännänpaikasta.

Ihan tosissaan tänä vuonna tuli kymmenen vuotta olostani täällä, kyllä ohje oli selkeä, siivottava on ilman suuria odotuksia ja voi yhdenkerran, kun nousin mukavasta nojatuolista, huomasin talloneeni vaaleat räsymatot täyteen kukkamultaa ja kaikennäköisiä kasvin osia, keittiössä oli siis kaaos, ymmärrät tietenkin kuinka herkästi kalliimman luokan antiikki plyysimatot imevät kananpaskakasteluvettä,
laitoin maton ja lattian väliin sanomalehtiä joista ei ole enää edes kunnolla siihen kun ovat niin pieniä,
pari päivää odottelin kuivumista, keittiöni on yleensäkin kuin suurperheen jäljiltä kun pohjustan, olifoin ikonilautoja siellä, yleensä ainoa paikka nauttia lounas on kromatun biojäteastian kannella, naurattaa, väliin kun tekisi mieli kipata oh menetelmällä sapuskani suoraan biojätteisiin,
noh, palataan asiaan,
matot kuivui jotenkin ja sain ne ulos lumeen tampattavaksi ja harjattavaksi, puhdasta tuli, nyt kuivuvat kuistilla kesää kohden,
perjantaina siirsin tuhoamani keljan matot kuistille odottamaaan uutta lumikerrosta,
on jotenkin outoa ja kolisevaa kun ei ole mattoja, käytän sisällä aina puukenkiä , ei jalat kastu ja muutenkin ovat ylempänä kylmistä matoista, en voi edes kuvitella jos talooni tulisi vesi, tottuisikohan kahluusaappaisiin.

Osa kaaoksesta on jo raivattu pois
 
 
Näistä mandariini puista oli tuhon kohteena kolme, kuva on otettu ulkona jonne siirrän puut kesäkuussa, talven sinnittelevät hengissä keittiön ikkunalaudoilla, olen kasvattanut puita Kyproksen mandariineista noin viisi vuotta, siemenet oli todella suuria ja tuntui että näistä voi tulla jotain, lehdet puussa tuoksuvat sitrukselta, tosi raikkaalta ja nyt tänä tai ensi vuonna pitäisi tulla ensimmäiset kukat, toivotaan, puut on saaneet enemmän keskusteluterapiaa kuin multaa tai lannoitteita.
 
 
 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti