KRISTUS NOUSI KUOLLEISTA!
TOTISESTI NOUSI!
KÄYNTEJÄ LAATOKAN VALAMON LUOSTARISSA
Paastoaikana luen yleensä luostareihin liittyviä kirjoja, tänä vuonna luin uudelleen Nikolai Saikin, Arvi Karpovin ja Eino Salakan teokset, olen ne lukenut moneen kertaan, mutta aina niissä on jotain uutta, läheisin niistä on Eino Salakan kirjat, tutustuin häneen kirjeitse kun hän halusi tukea Poriin rakennettavaa kirkkoa, hän lähetti omia kirjoja myyntiin ja minulle yhden omistuskirjoituksella, olin yllättynyt kuinka ihan vieras jostain kaukaa haluaa tukea työtämme, myöhemmin tuli mukaan paljon muita ihmisiä tueksemme, silloin en oikein vielä ymmärtänyt tallentaa muistikuvia kirjallisesti.
Olin jo lapsena nähnyt Muistojen Karjala kirjassa kuvan Kristuksen hautaluolasta Jerusalemin skiitan kirkosta, Laatokan Valamossa, kuva oli mystinen, en ajatellutkaan että joskus kävisin itse tässä luolassa ja että vielä paljon myöhemmin voisin kunnioittaa kyseistä hautakuvaa Valamon luostarissa Heinävedellä.
Vuonna 1988 teki Porin tiistaiseura matkan Valamoon Leningradin kautta lauttalaivalla, laiva oli iso ja aina olin ollut merisairas laivoilla joten pelkäsin matkaa,
samassa hytissä oli Linjalan Yrjö ja meillä oli tosi hauskaa kun keksimme erään yhteisen asian,
päivä oli ollut tosi hellepäivä, menimme syömään, janotti, pöytäseuramme ei sulattanut minkäänlaista alkoholia ja kun ateria päättyi, palasimme hyttiin ja yhtaikaa totesimme että olisimme juoneet janoon olutta, mutta, nauru repesi,
päätimme että tähän ei jätetä, olimme jo sentään aikuisia, nyt lähetään kannelle juomaan oluet, hiivimme hiljaa hyttien ohi, kannella ei ollut olutta vaan tarjoilija kierteli ja myi konjakkia valmiina laseissa, kyllä, matkan kunniaksi, juuri kun skoolasimme tarkkailijamme astuivat kannelle, apua, en tiennyt mihin olisin lasin pistänyt, onneksi Yrjö oli kylmäverisempi ja sanoi -käänny katsomaan Pitkärantaa, mitä?, nauratti, mitään ei kyllä nähty ja maineemme oli tuhottu, hyvä niin, menimme nukkumaan, ajattelin kuinka voisin nukkua, kuinka merisairas olisin ja näillä mietteillä heräsin, vedin verhot ikkunan edestä pois, vau, olimme Valamossa, uskomatonta, en ole eläissäni nukkunut niin hyvin.
Kiersimme Valamon saarta, kävimme Jerusalemin skiitalla jossa yläkerrassa kuoro lauloi meille, alakirkko oli suljettu, liikuimme pienemmällä laivalla pääluostariin ja jostain syystä sain kuvia pääkirkon kirkosta, olin muutenkin hämmästynyt, yleensä kuvittelee että kun astuu sisään kirkkoon on kirkkosali siinä, oli tässäkin, mutta niin sanottu alakirkko ja portaat kiipeämällä pääsi valtavaan pääkirkkoon, ennen ei ajateltu liikuntavammaisia, kirkko munkkien kotikirkko, sain kuvattua muutamia kohtia, seinämaalaukset olivat osittain tuhoutuneet, mutta selkeästi korjattavissa, matka oli erittäin onnistunut ja äitinikin löytyi , en paljon nähnyt häntä matkalla oli aina niin vikkelä jaloistaan.
Pääkirkon sisäovet
Yläkirkon ikonostaasi alttarin puolelta, lattialla kasassa kymmenistä eri puulaaduista koottu parketti.
Yläkirkon ikonostaasi kirkkosalin puolelta.
Yläkirkon alttarista Jumalanäiti seinämaalaus
Yläkirkon salin puolelta ylidiakoni Stefanoksen kuva.
Yläkirkon Kristus kohti kärsimystä
Pyhän Hengen vuodatus
Toinen matka oli 1990 luvulla, oli ikonimaalauksen esittelyoppaana eräälle ryhmälle, nyt lähdimme matkaan Sortavalasta, matka onnistui hyvin paitsi tulimme hitaasti takaisin koska oli noussut yllättävä myrsky ja piti tulla pois tavallisella laivalla, kantosiipialus ei päässyt lähtemään, mitään dokumentteja ei ole minulla tästä matkasta säilynyt, eikä kuvia, olinhan töissä
Kolmas matka oli saman järjestäjän, halusivat minut taas mukaan, lähdimme kohti Sortavalaa, linja-auto sammui kesken matkan, loppumatka mentiin venäläisellä linjurilla, päästyämme perille halusin heti esitellä pääkirkon, alakirkko oli jo kunnossa,
noustuamme yläkirkkoon en heti tajunnut, mitä ihmettä, missä on seinämaalaukset joista olin aikonut puhua, en millään ymmärtänyt, opastettavani ihmettelivät varmaan käytöstäni, hain pääoppaan esiin ja kysyin mitä on tapahtunut, munkit oli lämmittänyt niin että maalaukset oli rapisseet alas muutamassa päivässä, olin ihan lohduton, en voinut mitään, itkin, mikä vandaaliteko, Arvi Karpov kertoo kirjassa - kun Laatokan Valamon portit avautuivat kuinka kaikki korjaus, restaurointityöt sujuvat hyvin, eikö hän nähnyt tuhoa?
Säilynyt oli ainoastaan kupolin enkelit ja igumeni Damaskin maalaama käsittätehtyKristus ulko-oven yläpuolella,
Kävimme myös Nikolaoksen skiitassa, täällä oli myös jotain omituista, työt ei olleet ne jotka suomalainen maalari oli sinne pyynnöstä maalannut, opas oli vaikean näköinen eikä uskonut minua, pyysi olemaan hiljaa, myöhemmin oli kysynyt venäläiseltä oppaalta, tämä oli vastannut että työt oli viety Moskovaan konservoitavaksi, hm. uudet työt.
Nikolaoksen skiitta
Tällä matkalla söimme Jerusalemin skiitalla, palvelusväkeä oli vähän, joten autoin heitä, pääsin käymään myös alakirkossa ja unelmani toteutui, pääsin Kristuksen hautaluolaa katsomaan, sinne on mentävä ryömimällä, oviaukko on niin matala,
rannalla oli pieni kioski josta tein ostoksia ja jotenkin tunsin että, ihan kuin meidän laiva olisi jo menossa,
kiertelin, ihmettelin, laivoja oli useita, ihmettelin etten nähnyt yhtään matkalaista, aikani kuljeskeltuani nousin ensimmäiseen laivaan ja kysyin puhuuko joku englantia,
heti eräs sanoi olen odottanut sinua, jäit laivasta ja sinua tullaan hakemaan, muut menevät jo kohti rajaa, sillä viisumit oli vain päivän voimassa,
kantosiipialus tuli, se ei pysähtynyt vaan minut kiskottiin laivaan ja niin lähdettiin, kapteeni kävi henkilökohtaisesti haukkumassa minut, koska heidän piti jäädä viikonloppu vapaalle ja nyt tällainen ylimääräinen kierros, maksaa 500 markaa, ok, istuin, ihailin maisemia, oli hyvä kun olin yksin pääkirkon seinämaalausten tuho vaivasi mieltäni ja vaivaa edelleen, missä oli ne kuuluisat oppineet konservaattorit, miten ihmeessä annetaan tällaista tapahtua,
stuertti oli käynyt vissiin kertomassa kapteenille että olen sokissa kun olen niin rauhallinen, pitää pistää polttamaan tupakkaa, että hermot laukee, joo, polteltiin ei mitään vaikutusta, järeät keinot esiin, iso kertakäyttömukillinen konjakkia juotava, stuertti valvoi, no ei mitään, vähän ehkä jo hymyilytti,
kun pääsimme rantaan olin tosi iloinen, samoin opas joka kiirehti minua Ladaan, oli kiire rajalle, tälläkö, joo, ja sitten mentiin, hyvä ihme, itse en pelännyt yhtään, opas oli valkoinen kysyi eikö minua pelota, sanoin hyvin iloisesti -ei yhtään, minulle on juotettu puoli litraa konjakkia, samalla täytimme muilta matkustajilta unohtuneet maastapoistumislaput, kumit savuten saavuimme yhtaikaa ryhmän kanssa tulliin, heidät oli hinattu kuorma-autolla nokka ylhäällä hitaasti, hauskan näköinen, olivat odottaneet koska nousee ilmaan,
miksi minut oli jätetty Valamoon, siksi että opas oli laskenut ja saanut oikean tuloksen matkalaisista laivalla ja vasta Sortavalan rannassa minä joka en ollut minä kääntyi, ja todettiin Italialaiseksi turistiksi, tästä sekaannus.
Neljäs matka oli ihan tavallinen turistimatka, olin lainannut dioja vanhoista maalauksista ja nyt oli uudet maalaukset valmiit, pääkirkon yläkirkko ei vielä ollut auki turisteille, kirkon vihkiminen oli seuraavalla viikolla joten pääsin yksinäni uusia maalauksia katsomaan, ei ole työt vanhan veroisia, muuta en halua sanoa,
Kävimme myös Suuressa skiitassa ja olimme jopa yötä hotellissa.
Suuri skiitta, apostolit kulmissa peitetty, samoin mustana näkyvät kerubit ja pyhät
Tämä kuva on Suuresta skiitasta, kuva kertoo kuten muistelmateoksetkin, aikaa ei ollut irrotella hellästi ikoneita vaan ne kammettiin irti kun lähdettiin evakkoon.
En ole lähivuosina käynyt Valamossa, mutta mielenkiinnolla seuraan kehitystä siellä.