VALAMON TRAPESA HEINÄVEDELLÄ
OSA IV
SALIN PUOLELLA
Ensin kuitenkin tiskit pois, talkooura alkaa lähes aina tiskihuoneesta jos ei ole akateemisesti koulutettu, nyt kun mietin asiaa ihmettelen tiskaus ja siivoushalujani.
Tiskihuone oli aina räjähtäneen näköinen, purkkia, purnukkaa siellä täällä, astioita jota kukaan ei viitsinyt viedä paikoilleen, olin käynyt armeijan ja siellä oppi järjestystä, olin pari viikkoa tiskihuoneessa aamusta iltaan ja tiskauksen ohella siivosin sen perinpohjin, nautin kun oli tyhjää kun kaikki oli pestynä, yhtenä oli myös se että tavallaan olin laiska, koska jäi näin aikaa kaikelle muulle kun heti hoidin homman tiskihuoneessa.
Kuvassa Aila joka oli hiljainen, tehokas ja auttavainen, oli aina ilo olla työssä kun hän oli paikalla, hän oli aina valmis neuvomaan, tässä hän toi ilokseni kärryllisen pestävää.
Tässä tiskihuone illalla, keltaiset kärryt menossa pesuun, niihin asiakkaat jättivät astiat.
Tästä alkoi sali työskentely, ristinmerkki pyhien Sergei ja Herman Valamolaisen ikonin edessä. Tässä on kuva joka ihmetyttää minua, en yleensä ollut jouluisin Valamossa, muistan kuitenkin nykyisen keittiöpäällikön Tapion tuoneen tämän köynnöksen ja se koristeltiin kuivakukilla, tuli upea, pöydällä on arkkipiispa Paavalin kuva, hän kuoli 2.12.1988, dia oli 1985 diojen joukossa, selvittelen vielä asiaa, kirjoitin Rautakirja lehteen jutun köynnöksestä, mutta en vielä löytänyt sitä arkistostani.
Pääsiäisyön aamiaisella veljestö istui omassa pöydässä, usein sain tarjoilla heille. Vuosi oli 1985.
Tässä toinen kuva veljestön pöydästä.
Tässä takasalit, jotka katettiin jo päivällä, koska talkoolaisia oli muissa hommissa ja pääsalin kattaukseen meni aikaa, yleensä sain tehdä tätä kattausta yksinäni rauhassa. Oikealla näkyy ovi pieneen kabinettiin joka myös katettiin, siellä oli yleensä aamiaisen loputtua talkoolaiset.
Oli varmaan vuosi 1985 kun ensi kerran oli alkulautanen, jossa munakasrulla, kalaa salaattia, lisänä kananmunia, oikeita karjalanpiirakoita, pääruokana lohisoppa ja kahvin kanssa pashaa ja kulitsaa.
Alkupalojen valmisteluja tehtiin joka paikassa ja lautasia oli joka paikassa, koko ajan piti varoa ettei tuhonnut niitä, niitä tehtiin satoja, astiakärryt oli myös käytössä, näkyvät taustalla, niitä tehtiin talkoilla.
Näitä tyhjiä lappuja oli aina minulla, sain niitä tekstailla kun kuului ammattiini.
Munkki Efraim kävi myös päivittäin keittiöllä, eräänä suurena lauantaina sain tosi haukut häneltä, hän kävi ostamassa kulitsaa ja pashaa, jätti ne pöydälle ja lupasi hakea ne myöhemmin, nostin tuotteet kylmiöön ja kun tuli hakemaan niitä ei ne ollutkaan pöydällä, hain ne kylmiöstä ja sain sellaisen ripityksen, kuinka olin uskaltanut koskea niitä, selostettuani ettei pasha säily tuntikausia pöydällä, hän rauhoittui, oli loppuun väsynyt pitkistä palveluksista, en edes loukkaantunut ripityksestä kun näin hänen väsymystilansa. Munkki Efraim oli koko luostarissa olonsa ajan suuri tukija ja kannustaja. Aina muuten ihmettelin, kuinka veljestö joutui ostamaan ylimääräiset jos halusi jotain, esim. perheen käydessä, olihan luostari heidän kotinsa.

Ilkka Tihveräisen ollessa päällikkönä syntyi teepöytä, ok hyvät tuotteet, mutta ei mitään silmäniloa, en voinut katsella vaan eräänä päivänä rakensin koko pöydän tarjoilut runsaiksi, houkuttevaksi, moni nimittäin kävi katsomassa ja kun pöytä näytti lähes tyhjältä ajattelivat ettei olisi mitään syötävää, syötävää oli keittiö piukassa ja sietä laahasin lisää, lisää, lisää.
Toin oksia, kukkia runsaasti esille, hapankaali, sienipiirakka oli taivaallisen hyvää kuten luostarissa kuuluukin, näkyy vähän vasemmalla.
Kuva ei tee oikeutta sille mitä vieras näki.
Eräänä viikonloppuna lähdimme edesmenneen pappimme Jorma Kudjoin kanssa Valamoon, kuinka ollakaan olimme ykskaks myymässä ulkona kahvetta, pullaa ja jäätelöä, miksi, en muista, oliko odotettavissa joku joukkojuttu ja odotettiin vieraita niin ettei kaikki olisi sopinut trapesaan.
Kauppa kävi, olihan kaunis kesäpäivä.
Tässä ohjelma suurelle kokoukselle, sain palvella heitä lähes loppuun asti, oli ikävä kyllä lähdettävä oikeisiin töihin.
Nousin aamulla kello kolme, leivoin sämpylät, katoin takasaliin aamiaisen, lounaat ym.
Asuin vieraiden kanssa hotellissa, minulla oli käytössä koko siivouskomero, alkuun eräät vieraat kummeksuivat minua ja jatkuvaa läsnäoloani, pyysin munkki Ambrosiosta kysymään mikä on pielessä, no, eräät vieraat luulivat minun olevan viranomainen, kun asia selvisi, hymyäkin löytyi, olin siis iltaan asti, eräälle vieraalle piti keittää yöksi termokseen väkevää kahvia, eräs halusi yömyssyn lasissa, päivittäin piti valvoa näitä iäkkäitä isiä ruokailussa, sillä heidän ajatuksensa olivat missä lienee ja usein saattoi olla mansikkahilloa, kalaa ym. ja kun huomasivat mitä oli lautasella olivat hämmentyneitä, hienovaraisesti vaihtelin lautasia,
juhannusaatto oli mieleen painuva, vieraat kävivät risteilyllä Lintulan luostarissa, sillä aikaa koristelin takasalin koivuilla, kukilla, oli kuuma ukkosilmaa enteilevä ilma, koivut kosteudesta vuodattivat ihmeellistä tuoksua, tarjolla oli savusiikaa lämpimänä, savu, koivuntuoksu, painostava ilma loi sellaisen tunnelman että vieraat olivat haltioissaan.
Keittiön ikkunalla ollut pelakuu on minulle hienon ihmistä tukevan, huomioon ottavan ajan symboli, kaikilla tarinoilla on yleensä onnellinen loppu, tällä tarinalla ei ole,
eräänä vuonna vaihtui emäntä, tulossa oli meijerilakko, joten lähetin ajoissa listan tarvikkeista ja maitotuotteista mitä tarvitaan, olin siis tehnyt vuosia pashan, kulitsan ,
kun tulin luostariin, mitään ei ollut hankittu, vain ilmapiiri oli muuttunut,
keittiössä oli eräs henkilö joka ei voinut sietää talkoolaisia, hän ei ymmärtänyt mikä merkitys rahallisesti talkoolaiset oli luostarille, no viestitetty oli uudelle emännälle ja hän vaati tekemään koepaistot annoskulitsoista, siis sellaisia pieniä yhden hengen joita vieraat halusivat, ne onnistui hyvin paitsi ei tietenkään silloin, hän ei ollut ostanut vuokarasvaa, voi sai kuulemma kelvata, ok, kuppeja lioteltiin monta päivää, koko ajan oli ilmassa tämän työntekijän ja emännän kanssa huono ilmapiiri, niin että katsoin kun työtäni ei arvostettu, siirryin tiskihuoneeseen töihin, emäntä kanteli igumeni Panteleimonille joka otti minut puhutteluun trapesan eteisessä kun pyysin siunausta päivän työlle,ja sanoi että voin lähteä kotiin jos ei työt maistu, oli siis Suuri lauantai aamu, hän ei halunnut kuulla mitään selityksiä, vain se joka saa palkkaa on oikeassa, olin aivan kuin minua olisi lyöty, tunne oli kauhea, en halunnut lähteä kotiin, igumeni ei voinut olla tietämätön siitä työmäärästä jonka tein vuosien ajan luostarin hyväksi, tähän loppui kunnioitus igumeniin ja työni trapesassa, en koskaan ole ollut sen jälkeen enää keittiöllä, seuraavana vuonna siivosin hotellia ja seuraavan kesän olin kansanopiston talkoolaisena pesemässä tuhansia ikkunoita ja pikkuhiljaa hiipui työstä luostarin hyväksi, voin ihan rehellisesti sanoa että aprikoosi pasha josta oli runsaalla kädellä vähennetty sokeria, rasvaa oli pahaa, ei pashaa vaan jotain muuta, outoa oli myös aamiaisruokailussa jossa olikin vain alkupala lautanen karitsan lihalla, ei enää lohisoppaa, uudet tuulet puhalsivat jäätävästi.