ODOTUS
Huomenna on ortodoksisessa kirkossa viimeisen tuomion sunnuntai , olen kirjoittanut jo kaipuusta, nöyryydestä, paluusta ja nyt odotuksesta. Viimeisen  tuomion sunnuntai, jota sanotaan myös lihapaasto sunnuntaiksi, koska lihan syönti loppuu ja näin varovasti totutellaan viikon kuluttua alkavaan paastoon, viimeisen tuomion sunnuntai kuulostaa karmealta,
sunnuntai on myös odotuksen sunnuntai, kristitty elää aina Kristuksen toisen tulemisen odotuksessa, katsotaan ensin ikonia.

Erakkolan Rasimäen Jumalanäidin ikoni, Kristuksen kädessä kirjakäärö jossa teksti:

VALVOKAA, Markus 13.33-37

 Valvokaa

33 "Pitäkää varanne, olkaa valveilla, sillä te ette tiedä milloin se aika tulee.

 34Kun mies matkustaa vieraille maille ja talosta lähtiessään antaa kullekin palvelijalle oman tehtävän ja vastuun, niin ovenvartijan hän käskee valvoa.

 35 Valvokaa siis, sillä te ette tiedä, koska talon herra tulee: illalla vai keskiyöllä, kukonlaulun aikaan vai aamun jo valjetessa.

 36 Hän tulee äkkiarvaamatta -- varokaa siis, ettei hän tapaa teitä nukkumasta.

 37 Minkä minä sanon teille, sen sanon kaikille: valvokaa!"

 

Pitää siis valvoa omaa hengellisyyttä joka hetki ja kaikkein suurinta, rakkautta muita ihmisiä kohtaan ja valmistautua Kristuksen toiseen tulemiseen, erakkolassa on tsasounan ulkopuolella, itäseinällä uskonnollinen kuvaus valmistetusta valtaistuimesta, kuva on muistutus odotuksesta.

 

 

Kuvassa on valtaistuin, uusi testamentti, risti ja kärsimysvälineet, kuva on nimeltään tunnetumpi Hetoimasia nimellä, suomeksi, Valmistettu Valtaistuin.

 

Ortodoksinen kirkko muistuttaa ennen paastoa viimeisestä tuomiosta, lue Matteus 25:31-46, puhuen siis rakkaudesta ja hyvän tekemisestä muille, paastoaika on hyväntekeväisyyden aikaa, katso ympärillesi, tarvitseeko joku apuasi, tarvitsetko itse apua, myös uskallusta pyytää apua on tämän päivän ajatuksen mukaista, joskus on lähellä autettavia, esim. opiskelija, ajattele, tai toki suuret keräykset kehitysmaihin ja jos tuntuu ettei sinulla ei ole mitään annettavaa, anna se viimeinen kolikko, itsehän tiedät, täydellisen vapauden myötä itse valvot itseäsi.

 

Ortodoksisessa kirkossa on viimeinen tuomio ikoniaihe, vuosisatoja ihmisiä opetettiin ikonin kautta viimeisen tuomion kauhuista, itse en maalaisi kyseistä ikonia, median avulla ihminen nykyään tietää mikä on oikein mikä väärin, pahuus ei kuitenkaan ole vähentynyt, vaikka tietoisuus pahasta on koko ajan läsnä, puhutaan armosta, yritetään häivyttää kristityn todellisuus jonka mukaan pitäisi elää, eli, pitää valvoa omaa hengellisyyttä ja rakastaa muita ihmisiä.

 

 

Viimeisen tuomion pelko helvetin punaisine liekkeineen toivon muuttuvan lohdulliseksi Kristuksen toisen tulemisen odotukseksi kun vain yritän parhaani mukaan valvoa hengellisyyttäni ja rakastaa ihmisiä, vielä viikko ja voin alkaa toteuttamaan Evankeliumin tekstiä, väärin, aina pitää toteuttaa lähimmäisen rakastamisen ja auttamisen aatetta, nämä valmistus sunnuntait ovat vain muistutuksia vuoden kierrossa, useinhan nämä asiat pölyttyy, samenee ja unohtuu.

 

 

 

BLOGITTELUA
Seuraamalla blogeja löytää ihan uusia juttuja, kuten, tämä on nyt vähän sisäpiiri tietoa, älä kerro kellekkään.
Tarvitsin plini pannuihin kahva suojukset nopeasti, eikun bloggaamaan,
kyllä löytyi,
eräillä neulojille iskee tammikuussa hirmuinen neulomisvimma (tai kutomisvimma, en muista kumpi on oikea termi), joka tapauksessa tarkkaile, kun blogisti julkaisee kuvan pannumyssystä - Mocca Masterille on hän valmis tekemään mitä tahansa muualle, iske siis tähän kohtaan, kotona jo kaikki on neulottu, aviomies ei enää kehtaa kulkea töihin kun kaikki on kudottua sateenkaari langasta ,osa on purettu kun illalla loppui lanka ja kummallista kaupat ei ole auki , eikä autogrillillä ymmärretty neulelanka tilausta, joten ihan nyt tilauksen myötä voi luvan kanssa ostaa uutta lankaa,
joten nopea yhteydenottoni  tuli oikeaan aikaan, tarvitsen plinipannun kahva suojuksia, tottakai, kuinka monta? sata?,
eiku, ihan vaan neljä kappaletta, tulee
ja tuli kans, tänään postissa, pakettina,
minnuu naurattaa, kahva suojusten lisäksi, kaulahuvi, vanttuut, pipo ja mitä värejä,  tässä kuunnellen Minions musiikkia, hymyillen koko ajan kuin puuhevonen julkaisen kuvan, muiden luostarien asukkaat voi olla vähän kateellisia väri ilosta jonka voin jakaa täällä böndellä, kuvittele, otan sen riskin.

Kiitos http://mardinoma.blogspot.fi/

 

Plinipannu kahvasuojuksiin palaan kun on plinipäivä viikonlopulla.

IHAN PAKKO KERTOA
Tänään olin kirkossa ja lopuksi laulettiin eräälle seurakunnan miesjäsenelle syntymäpäivän kunniaksi monia armorikkaita vuosia, tämä veisu on ortodoksien onnittelulaulu.
Kirkkokahveilla kysyin hänen vaimoltaan kuinka paljon mies täytti, 65 vuotta,
mitä,
luulin että hän täytti 50vuotta,
minäkin täytän 65 tänä vuonna, nyt se on todistettu, olen syntynyt vanhana, olen vanha, ei, ei kannata paapoa, olen vanha, merkkejä sain kun olin hädin tuskin  täyttänyt 50, kun Porin kirkolla oli päivällä eläkeläisryhmä, mukana tuttu  jonka viereen istuin, hän oli iloinen ja mielissään kun voimme näin päivällä kokoontua kun ollaan eläkkeellä ja saman ikäisiä kaikki, öhm, siis kuinka vanha olitkaan , täytin juuri 86v.,
nousin siitä paikasta, kävelin vessaan, olin kyllä aamutoimet suorittanut ilman silmälaseja, joten, mitä kauheeta on yöllä tapahtunut kun olen muuttunut saman ikäiseksi 86 vuotiaan kanssa, ei peili näyttänyt mitään erikoista, näytinkö 86 vuotiaalta, tätä olen pohtinut parikymmentä vuotta, olen vanha, syntynyt siis vanhana, huokaan syvään ja rupean nyt kaivamaan kokovartalovilla kerrastoa esiin ja muistelen kiikkustuolissa nuoruutta, jos jotain vielä muistan, muistan muuten sen verran, kirkolla oli tänään hyvää kahvia, join kolme kuppia muistaakseni ja nyt aamulla tuli mieleen kanttori Maria ja Tiina lauloivat kirkkokahveilla pyhiin vaeltajien laulun pyhälle Ksenia Pietarilaiselle koska eilen oli Ksenian muistopäivä.

Tässä näkymä kiikkustuolista iltaruskoon, jaa taitaa olla kuitenkin aamurusko, no ei kuitenkaan nuorenna, ei auta implantit joista voisi iloisesti ilmoittaa iltalehtien palstoilla, tai siis voisin, nyt muistin, minulla on implantteja, monta, jos amalgaaneja lasketaan implanteiksi, hurjaa, pitäisikö soittaa iltapäivälehtiin kun toisilla on pari niin minulla on monta.

PALUU
Näistä valmistautumisviikoista olen kirjoittanut jo kaipuusta, nöyryydestä ja nyt on vuorossa paluu, lue Raamatusta Luukas 15:11-32.

                                              Joskus kaikki viilenee, myös usko voi viiletä.

Kuten vesi muuttaa muotoaan voi usko olla toisinaan huikean kaunista, kunnes sulaa muuttuen arkipäiväiseksi vedeksi.

Tulee epäsopua, jopa riitoja, olemmehan ihmisiä
ja ajattele,
uskollinen kirkon opetuksille oleva voi jopa riidellä, käyttää sädekehäänsä lyömäaseena, ja poistua näyttävästi kuin ei koskaan palaisi, itse olen erikoistunut juuri tähän tyyliin.
Kerron tässä yhden jutun;
Ollessani Porin ortodoksisen rukoushuoneen isännöitsijä, puuhasin paljon kun oli tulossa ensimmäinen Suuren Perjantain  palvelus Poriin,
ok, tein myös Kristuksen hautakuvalle näyttävän köynnöksen, kaikki meni hyvin, hautakuva vietiin, asetettiin pyhälle pöydälle heti palveluksen jälkeen ja sitten räjähti, toimittava pappi pyysi minua alttariin jotta ottaisin köynnöksen pois kun oli tarpeeton ja ikoni vaurioituu ja ei voinut kunnolla toimittaa ehtoollista hautakuvan päällä, odotin ja luulin, omahyväisesti, että hän olisi sanonut kiitos ja sen myös sanoin hänelle, siinä paikassa poistuin, pamautin sivuoven kiinni niin että ikonostaasi seinä oli helissyt vielä puoli tuntia lähtöni jälkeen, EN PALAISI KOSKAAN,
kotiin päästyäni kerroin äidilleni joka oli erinomainen kuuntelija, selittäjä ja nytkin kuulin vakio lauseen,

"muista, vika on aina sinussa."

Olen pitänyt tätä johtotähtenä elämässäni vaikka hän ei ole sitä enää sanomassa, myöskin tämän myötä olen oppinut, kuinka voi seurakunnassa tulla erisopua vaikka kahvin vahvuudesta eli olen uskollinen kirkon ja Kristuksen opetuksille, ja tajunnut sen, että aina voi palata , uudelleen ja uudelleen, muista ihmisistä välittämättä, ilman häpeää, sen saa aikaan rakkaus Jumalan kauneuteen, kaipauksen ja nöyryyden kautta, tätä ortodoksinen kirkko opettaa ja kertoo huomenna.

 

Tässä kuvassa Porin ortodoksinen rukoushuone odottaa veden pyhityksen alkua Apostoli ja Evankelista Johanneksen praasniekassa. Kuvassa taustalla ikonostaasi ja sivuovet .Kasvatin silloin aikoinaan myös kukkia asetelmiin, tässä on gladiolus nimisiä joiden kasvatus oli muistaakseni hankalaa, kukka vain on niin komea.

 

 

Rukoushuone oli kaunis, sen värityksen oli luonut aikoinaan Aari Surakka, yleisväri oli sininen joka suuressa remontissa muutettiin kellertäväksi joka on jo tässä kuvassa.

 

 

 

 

 

 

 

NÖYRYYS
Huomenna ortodoksisessa kirkossa on publikaanin ja fariseuksen sunnuntai.

Fariseus, Jeesuksen aikaisen juutalaisen puolueen jäsen. Puolue korosti lain kirjaimellista noudattamista.
Publikaani, roomalaisesta provinssista kannettavien valtiontulojen vuokraaja; Uudessa testamentissa, tullimies.


Jo tänä iltana aloitetaan ottamalla paastoajan liturginen kirja Triodion  käyttöön,josta minun piti lainata jotain hienoa, en kuitenkaan löytänyt sitä mistään, onkohan minulla se kirja, tuskin, nimi on tuttu.
Joka tapauksessa lue Raamatusta Luukas 18. 10-14, tässä kohdassa kerrotaan sunnuntain viesti, pitää opetella nöyryyttä,
Nöyryytesi määrän voit tarkistaa Facebookista helposti, jos kerrot siellä jotain minkä tiedät olevan oikein, tulee välittömästi kymmenen vastausta ja päällimmäisenä viesti:
"nyt se on muka nöyrä", " niin kuvittelee" " on olevinansa nöyrä"
Jees, jos et tuntenut olevasi nöyrä niin vastausten perusteella voit iloita, olet ollut nöyrä tietämättäsi, muut ei voi tänä päivänä sietää kenenkään nöyryyttä, en minäkään.

Toinen tapaus oli kun oikaisin erään työhöni liittyvän asian ja sain vastaukseksi, että itse mestari vastasi, en voinut kommentoida tätä koska minua olisi syyllistetty nöyryyden väärinkäytöstä, olen monta kertaa sanonut ,
en ole mestari työssäni, olen keskinkertainen kisälli joka korvaa mestarillisen työskentelyn huolellisuudella,
niin, jos tämän olisin kirjoittanut minua olisi uitettu Rumojoessa jotta oppisin nöyryyttä, enkä teeskentelisi nöyryyttä.

Nöyryyden opettelu on vaikeaa, mielestäni oikea nöyryys rakentuu ihmiseen nöyryytysten kautta kuten pubikaaniin joka oli inhottu ja vihattu mies virkansa puolesta.

Fariseuksesta en kirjoita mitään, en halua olla sellainen, tiedostan kyllä hänet itsessäni.

Monessa kirkossa on huomenna ikonin kaltainen uskonnollinen kuva lukupöydällä eli analogilla, minusta sen ei pitäisi olla, kuvassa ei ole yhtään pyhää, eikä kuva kuvaa pyhää tapahtumaa.

 

Yleensä kuva on tällainen, Fariseus komeana, nokka pystyssä antaa näyttävästi, äänekkäästi kolikoiden tipahtaa metalliseen keräysastiaan, taustalla publikaani seisoo varjossa nöyrästi rukoillen.

Tämä piirros on 1800 -luvulta, Pergamonin piispa Johannes on aikoinaan kehottanut ikonimaalareita tuomaan ikonit tähän päivään ja antamaan vastauksia tulevasta, tässä olisi nyt uskonnollinen kuva, ei ikoni,  jonka voisi päivittää,

1800 -luvulla  ja oikeastaan aina ennen aikaamme oli vaurauden merkki lihavuus,

Tänä päivänä on laihuus vaurauden merkki, on varaa olla laiha,

lihavuus tänä päivänä on köyhyyden merkki, on varaa ostaa vain halpuutettuja tuotteita, voita, juustoa, makkaraa, tuotteita joita ennen köyhillä ei ollut varaa ja siksi söivät terveellisesti, kun taas vauraat kärsivät kaikenlaisista ongelmista liikalihavuuden takia ja muiden rappeuttavien aineiden käytöstä kuten sokerista, tiesitkö esim. Katariina suurella ei ollut enää yhtään hammasta elämänsä loppupuolella johtuen yllämainituista aineista.

Pitäisi todella miettiä miten kuvan päivittäisi.

 

Lisään tähän vielä erään liitelauselman lopun:

Veljet älkäämme fariseuksen tavoin rukoilko, sillä joka ylentää itsensä, hänet alennetaan. Alentakaamme Jumalan edessä publikaanin tavoin itsemme! Paastotkaamme ja huutakaamme: Jumala, ole meille armollinen!

JUHLAKAUSI ON LOPPU
Onneksi, tänään on Teofanian päättäjäisjuhla ja joulupäivänä alkanut juhlakausi on loppu,

Vielä tänään voi nauttia kuusen kirkkaista valoista, lasisen joulukellon helähdyksistä, kuvassa oleva lasinen joulukello on lapsuuden kodistani ja aina se laitettiin kuusen latvaan ettei sitä hypisteltäisi kun on lasia.

Tänään on päivä jolloin söin juhlavasti sampikeittoa, minun piti syödä keitto jo uutena vuotena, mutta joulun evästä oli niin paljon että säästin keiton tähän päivään, kuten eräs matkailija ohjemassa votkaa kolmekymmentä päivää pohti onko eettisesti oikein syödä kaviaaria, pohdin minäkin onko oikein syödä sampea jota ei saa enää kalastaa ja minun tapauksessa kala ,... tiedät kyllä, en voi kertoa tässä, päädyin tulokseen että kala oli kasvatettu ruuaksi ja piste.

Kuvauspaikalle siirrettäessä keittoliemi heilui sinne tänne joten lautanen on vähän epäesteettisen näköinen, myöskin aiheutti sen koska en tuntenut soppaa aiemmin yritin kaapia violetin väristä ruusua irti kun luulin sen olevan punasipulia, soppa oli siis löysää, sanoisin kuppisoppaa jota Amerikassa syödään, kala paloja oli kolme joista en voi sanoa miltä maistuivat, päällimmäisenä makuna oli etikkakurkku ja tomaattipyree,
ehkä vähän maistui appelsiinilta, sillä keitin aiemmin Kreetalaisia appelsiinin kuoria mämmiin, niin, mämmikausi on tulossa, keitin myös siirappivettä mämmin päälle joten ehkä antoivat oman sävynsä keittoon, täällähän joka hetki mietin mihin voi uudestaan käyttää astioita ilman tiskausta joka näin talvella on parin viikon välein, ollessani joulun aikaan matkoilla jouduin syömään astiapesukoneen vieressä ja voi sitä huolettomuutta millä sinne koneeseen astioita tungettiin, jouduin pitämään ankaran puhuttelun kun kaakaomukini oli koko ajan pesukoneessa, en ymmärrä, samoin eräänä päivänä hain jääkaapista Dijon sinappia jota ei ollut ja kun käännyin oli lautaseni jo tiskikoneessa, rakas siskoni luuli minun jo syöneen ja pitävän vain muuten inventaariota jääkaapissa,
älä osta astianpesukonetta, sillä silloin joudut ostamaan kolmet astiastot, yhdet jotka on puhtaana koneessa kun kukaan ei viitsi tyhjätä sitä, toiset jotka on pöydässä ja sekoitetaan tiskipöydällä puhtaisiin, sekä kolmannet kaappiin jotta edes joskus olisi puhtaita astioita.
Jälkiruuaksi nautin eilen kuoritun appelsiinin, eilen syömättä unohtuneen omenan mansikoilla omassa liemessä, hyvää.
Nyt siis juhlakausi on loppu, en olisi kestänyt enää päivääkään, piparimauste saa ihoni tuoksumaan kanelilta, jouluglögiä en ole enää voinut juoda kuin Meksikossa pullotetun tequilan, sitruunan ja suolan avulla, lanttulaatikko saa näkemään harhoja, kaikki suklaat on syöty, vähän huimaa, lääkitys ei ehkä ole nyt kohdallaan joten, hip hurraa tavallinen arki ja paaston odotus.

KAIPUU
Eilen oli ortodoksisessa kirkossa Teofanian jälkeinen sunnuntai, pyhän Sakkeuksen sunnuntai, jota  ei ole joka vuosi, vietto riippuu pääsiäisen ajankohdasta, Sakkeus tuo esiin kaipauksen, odotan tätä päivää eniten näistä esivalmistus sunnuntaista, sunnuntai herättää minussa kaipauksen jonka aina välillä kadotan tai kohdistan hyödyttömiin asioihin kuten kotona leivottuihin korvapuusteihin.
Luukkaan evankeliumi 19:1-10 kertoo Sakkeuksen tarinan, lue se sieltä.

Miten kertoa kaipauksesta ja miten pyrin oikeanlaiseen kaipaukseen, tässä ikoni Kristuksesta, ikonin kuva on hämärtynyt ja nyt on ensin määriteltävä tavoite, sitä varten on joka sunnuntaille oma selventävä teema ja Sakkeuksella on mielestäni se tärkein, kaipaus.

 

Kristuksen kuva on vuodessa himmentynyt, on aika taas kirkastaa se.

 

Miten sitten synnyttää kaipauksen, tänään on ulkona pakkasta 29 astetta ja sisällä lämmintä 11 astetta, maalaustyöt piti aloittaa, mutta emulsiot on jäässä, joten nyt mietitään tätä asiaa eli kaipausta, kaipauksen synnyttää vaikka kevään, kesän odotus,

 

 

Jouluruusu nousee  lumesta täyteen loistoon lumen keskelle, kevään airuena.

 

 

Huumaava kielojen tuoksu siivittää kesää.

 

 

Mystinen metsä uinuu lumen alla vielä, mutta odottaa sinua.

 

 

Vene, tuoksuva terva, paahtava aurinko, hiljainen veden liplatus kaipaa jo kesän iloa, riemua.

 

 

Loistavat värit kannustavat matkaasi kesään.

 

 

 

 

Mieti näitä, kristillinen kaipaus on samankaltainen, kuin kesän kaipaus, paaston alun kaipaus ja vihdoin paasto sekä riemullinen ylösnousemuksen aika vaatii kyllä vähän enemmän työtä kuin pelkkä ajatus, yksin kaipuusi kanssa ei tarvitse olla, vaan kirkko ja uskolliset kirkon opetuksille olevat ihmiset jakavat Sakkeuksen kaipuun kanssasi yhteisissä palveluksissa.

 

 

Pyhän Sakkeuksen myötä kohoamme, jotta voimme nähdä Kristuksen ja kulkea luottavaisesti pitkä paaston tie riemulliseen ylösnousemusiloon.

 

ONNEA NYYRIKKI!
Tänään on Nyyrikin nimipäivä, huomasin almanakasta kun katsoin koska tulee seuraava maksettava lasku.
Joka tapauksessa nimeen liittyy mukava muisto Nyyrikki nimisestä lehdestä, olin Rautatiekirjakaupan juoksupoika 1960- luvulla ja joka viikko hain Nyyrikki lehden kolmipyöräisellä postista ja palaamista lehtijakeluun ei ollut jos Nyyrikkilehti nippu ei ollut mukana, lehden puuttuminen oli katastrofi, harvoin näin kävi, mutta joskus kuitenkin, jakelulistat tehtiin käsin ja lehden poisto lisäsi työtä, lehti tuli Oulusta joten matka oli pitkä ja mutkikas.
Lehti oli kuin nykyään kauniit ja rohkeat televisiossa eli jutut jatkui aina seuraavassa numerossa,
mukava muisto johtuu siitä että joka vuosi Nyyrikki lehti tarjosi kahvit ja pullapitkon lehtijakelun väelle ja minä sain myös osani, olen aina arvostanut pullaa ja sen myötä myös silloin Nyyrikki lehteä, huomasin muuten, että kyseinen lehti ilmestyy vieläkin, samanaikaisia lehtiä oli Perjantai ja Sirpale joista ei mitään kerrottavaa kun ei tullut pulla kahveitakaan.

Tässä Nyyrikin nimi sellaisena kun muistan sen kirjoitetun.

Tähän oli lisättävä eilinen omakuva laahustusreissulta, tältä tuntui kun Nyyrikki lehteä umpijäässä olevalla kolmipyöräisellä postista hain 195 markan kuukausipalkalla, palkka oli sama minkä maksoi Mallorcalle Keihäsmatkojen lentokoneella.

VALAMON TRAPESA HEINÄVEDELLÄ
OSA IV
SALIN PUOLELLA
Ensin kuitenkin tiskit pois, talkooura alkaa lähes aina tiskihuoneesta jos ei ole akateemisesti koulutettu, nyt kun mietin asiaa ihmettelen tiskaus ja siivoushalujani.
Tiskihuone oli aina räjähtäneen näköinen, purkkia, purnukkaa siellä täällä, astioita jota kukaan ei viitsinyt viedä paikoilleen, olin käynyt armeijan ja siellä oppi järjestystä, olin pari viikkoa tiskihuoneessa aamusta iltaan ja tiskauksen ohella siivosin sen perinpohjin, nautin kun oli tyhjää kun kaikki oli pestynä, yhtenä oli myös se että tavallaan olin laiska, koska jäi näin aikaa kaikelle muulle kun heti hoidin homman tiskihuoneessa.

 

Kuvassa Aila joka oli hiljainen, tehokas ja auttavainen, oli aina ilo olla työssä kun hän oli paikalla, hän oli aina valmis neuvomaan, tässä hän toi ilokseni kärryllisen pestävää.

 

 

Tässä tiskihuone illalla, keltaiset kärryt menossa pesuun, niihin asiakkaat jättivät astiat.

 

 

Tästä alkoi sali työskentely, ristinmerkki pyhien Sergei ja Herman Valamolaisen ikonin edessä. Tässä on kuva joka ihmetyttää minua, en yleensä ollut jouluisin Valamossa, muistan kuitenkin nykyisen keittiöpäällikön Tapion tuoneen tämän köynnöksen ja se koristeltiin kuivakukilla, tuli upea, pöydällä on arkkipiispa Paavalin kuva, hän kuoli 2.12.1988, dia oli 1985 diojen joukossa, selvittelen vielä asiaa, kirjoitin Rautakirja lehteen jutun köynnöksestä, mutta en vielä löytänyt sitä arkistostani.

 

 

Pääsiäisyön aamiaisella veljestö istui omassa pöydässä, usein sain tarjoilla heille. Vuosi oli 1985.

 

 

Tässä toinen kuva veljestön pöydästä.

 

Tässä takasalit, jotka katettiin jo päivällä, koska talkoolaisia oli muissa hommissa ja pääsalin kattaukseen meni aikaa, yleensä sain tehdä tätä kattausta yksinäni rauhassa. Oikealla näkyy ovi pieneen kabinettiin joka myös katettiin, siellä oli yleensä aamiaisen loputtua talkoolaiset.

 

Oli varmaan vuosi 1985 kun ensi kerran oli alkulautanen, jossa munakasrulla, kalaa salaattia, lisänä kananmunia, oikeita karjalanpiirakoita, pääruokana lohisoppa ja kahvin kanssa pashaa ja kulitsaa.

 

 

Alkupalojen valmisteluja tehtiin joka paikassa ja lautasia oli joka paikassa, koko ajan piti varoa ettei tuhonnut niitä, niitä tehtiin satoja, astiakärryt oli myös käytössä, näkyvät taustalla, niitä tehtiin talkoilla.

 

Näitä tyhjiä lappuja oli aina minulla, sain niitä tekstailla kun kuului ammattiini.

 

 

Munkki Efraim kävi myös päivittäin keittiöllä, eräänä suurena lauantaina sain tosi haukut häneltä, hän kävi ostamassa kulitsaa ja pashaa, jätti ne pöydälle ja lupasi hakea ne myöhemmin, nostin tuotteet kylmiöön ja kun tuli hakemaan niitä ei ne ollutkaan pöydällä, hain ne kylmiöstä ja sain sellaisen ripityksen, kuinka olin uskaltanut koskea niitä, selostettuani ettei pasha säily tuntikausia pöydällä, hän rauhoittui, oli loppuun väsynyt pitkistä palveluksista, en edes loukkaantunut ripityksestä kun näin hänen väsymystilansa. Munkki Efraim oli koko luostarissa olonsa ajan suuri tukija ja kannustaja. Aina muuten ihmettelin, kuinka veljestö joutui ostamaan ylimääräiset jos halusi jotain, esim. perheen käydessä, olihan luostari heidän kotinsa.

 

 

 

Ilkka Tihveräisen ollessa päällikkönä syntyi teepöytä, ok hyvät tuotteet, mutta ei mitään silmäniloa, en voinut katsella vaan eräänä päivänä rakensin koko pöydän tarjoilut runsaiksi, houkuttevaksi, moni nimittäin kävi katsomassa ja kun pöytä näytti lähes tyhjältä ajattelivat ettei olisi mitään syötävää, syötävää oli keittiö piukassa ja sietä laahasin lisää, lisää, lisää.

 

 

Toin oksia, kukkia runsaasti esille, hapankaali, sienipiirakka oli taivaallisen hyvää kuten luostarissa kuuluukin, näkyy vähän vasemmalla.

 

 

Kuva ei tee oikeutta sille mitä vieras näki.

 

Eräänä viikonloppuna lähdimme edesmenneen pappimme Jorma Kudjoin kanssa Valamoon, kuinka ollakaan olimme ykskaks myymässä ulkona kahvetta, pullaa ja jäätelöä, miksi, en muista, oliko odotettavissa joku joukkojuttu ja odotettiin vieraita niin ettei kaikki olisi sopinut trapesaan.

 

 

Kauppa kävi, olihan kaunis kesäpäivä.

 

 

Tässä ohjelma suurelle kokoukselle, sain palvella heitä lähes loppuun asti, oli ikävä kyllä lähdettävä oikeisiin töihin.

Nousin aamulla kello kolme, leivoin sämpylät, katoin takasaliin aamiaisen, lounaat ym.

Asuin vieraiden kanssa hotellissa, minulla oli käytössä koko siivouskomero, alkuun eräät vieraat kummeksuivat minua ja jatkuvaa läsnäoloani, pyysin munkki Ambrosiosta kysymään mikä on pielessä, no, eräät vieraat luulivat minun olevan viranomainen, kun asia selvisi, hymyäkin löytyi, olin siis iltaan asti, eräälle vieraalle piti keittää yöksi termokseen väkevää kahvia, eräs halusi yömyssyn lasissa, päivittäin piti valvoa näitä iäkkäitä isiä ruokailussa, sillä heidän ajatuksensa olivat missä lienee ja usein saattoi olla mansikkahilloa, kalaa ym. ja kun huomasivat mitä oli lautasella olivat hämmentyneitä, hienovaraisesti vaihtelin lautasia,

juhannusaatto oli mieleen painuva, vieraat kävivät risteilyllä Lintulan luostarissa, sillä aikaa koristelin takasalin koivuilla, kukilla, oli kuuma ukkosilmaa enteilevä ilma, koivut kosteudesta vuodattivat ihmeellistä tuoksua, tarjolla oli savusiikaa lämpimänä, savu, koivuntuoksu, painostava ilma loi sellaisen tunnelman että vieraat olivat haltioissaan.

 

 

Keittiön ikkunalla ollut pelakuu on minulle hienon ihmistä tukevan, huomioon ottavan ajan symboli, kaikilla tarinoilla on yleensä onnellinen loppu, tällä tarinalla ei ole,

eräänä vuonna vaihtui emäntä, tulossa oli meijerilakko, joten lähetin ajoissa listan tarvikkeista ja maitotuotteista mitä tarvitaan, olin siis tehnyt vuosia pashan, kulitsan ,

kun tulin luostariin, mitään ei ollut hankittu, vain ilmapiiri oli muuttunut,

keittiössä oli eräs henkilö joka ei voinut sietää talkoolaisia, hän ei ymmärtänyt mikä merkitys rahallisesti talkoolaiset oli luostarille, no viestitetty oli uudelle emännälle ja hän vaati tekemään koepaistot annoskulitsoista, siis sellaisia pieniä yhden hengen joita vieraat halusivat, ne onnistui hyvin paitsi ei tietenkään silloin, hän ei ollut ostanut vuokarasvaa, voi sai kuulemma kelvata, ok, kuppeja lioteltiin monta päivää, koko ajan oli ilmassa tämän työntekijän ja emännän kanssa huono ilmapiiri, niin että katsoin kun työtäni ei arvostettu, siirryin tiskihuoneeseen töihin, emäntä kanteli igumeni Panteleimonille joka otti minut puhutteluun trapesan eteisessä kun pyysin siunausta päivän työlle,ja sanoi että voin lähteä kotiin jos ei työt maistu, oli siis Suuri lauantai aamu, hän ei halunnut kuulla mitään selityksiä, vain se joka saa palkkaa on oikeassa, olin aivan kuin minua olisi lyöty, tunne oli kauhea, en halunnut lähteä kotiin, igumeni ei voinut olla tietämätön siitä työmäärästä jonka tein vuosien ajan luostarin hyväksi, tähän loppui kunnioitus igumeniin ja työni trapesassa, en koskaan ole ollut sen jälkeen enää keittiöllä, seuraavana vuonna siivosin hotellia ja seuraavan kesän olin kansanopiston talkoolaisena pesemässä tuhansia ikkunoita ja pikkuhiljaa hiipui työstä luostarin hyväksi, voin ihan rehellisesti sanoa että aprikoosi pasha josta oli runsaalla kädellä vähennetty sokeria, rasvaa oli pahaa, ei pashaa vaan jotain muuta, outoa oli myös aamiaisruokailussa jossa olikin vain alkupala lautanen karitsan lihalla, ei enää lohisoppaa, uudet tuulet puhalsivat jäätävästi.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

VALAMON TRAPESA HEINÄVEDELLÄ
OSA III
LAITTEITA
Kerron ensin isosta kattilasta joka on kuvassa keskellä.

Oli vuosi jolloin tarjoiltiin perinteinen lohikeitto pääsiäisyön aamiaisella, illalla oli töissä kausiapulainen ja minä, en voinut olla pois hetkeäkään, nautin työstä joka oli erilaista kuin normaalityöni, joka tapauksessa tuli hetki jolloin kattilaan, joka oli muistaakseni 150-200 litraa, taisi muuten olla 250 litranen piti lisätä suola, suolaahan ei saa lisätä ennen kuin keitto lopettaa kiehumisen, muuten juoksettuu, työtä oli ja yhtäkkiä kausiapulainen ei muistanut oliko jo laittanut suolan, pyysi minua maistamaan, "enkä maista, olen menossa ehtoolliselle, maista ite," "enkä maista kalaa", tätä päiviteltiin, että mitä nyt tehdään, nauratti tilanne, ei muuta kuin odottamaan josko joku kävelisi ohi takaovella, kaikkihan oli valmistautumassa yöpalvelukseen, aikamme odotettua näin kaukaa mummosen jonka viittelöin ja kerroin ongelman, "ootte te" soppa tuli suolattua ja hyvin kävi aamuyöstä kaupaksi.
Ison kattilan vieressä oli pienoinen 50 litran kattila, eräänä päivänä emäntä käski minut keittämään leipäressua, muistaakseni oli tämän nimistä, eli kuivat leivän ja pullan siivut, puolukkaa ja vettä keitetään niin kauan kun tulee sakea puuro ja eikun homma käyntiin, uunin päällä oli laatikoissa kuivumassa leivänsiivuja, nämä kaikki kippasin kattilaan että sain uuninpäällisen siistiksi, olin siihen aikaan intohimoinen siivooja ja järjestelijä, ok, lisäksi vettä ja puolukkaa, mukavasti alkoi kiehua ja voi ihme, kun vesi kiehui, nousi pintaa pussinsulkijoita, en ymmärrä, muut kävi vitsailemassa että jo on, kun annoksissa on viimeinen myyntipäivä, hehheh, nypin valkoiset muovilätkät pois ja kun kiehui mukavasti jätin homman ja tein muuta, joku jo kävi ihmettelemässä kun ei valmistu, vika löytyi, en ollut laittanut vaippaan vettä, kattila oli siis haudekattila ja paloi pohjaan niin että viikko lioteltiin kattilaa jotta saatiin kaikki palaneet irti, noh, päästiin eroon niistäkin leivänsiivuista.

Oikealla kuvassa näkyy siivutuskone joka oli tosi tärkeä työkalu, sillä siivutettiin kaikkea, muistaakseni silloin ei valmiiksi siivutettuja juttuja ollut, täytettyjä sämpylöitä tehtiin aina kun kerittiin, se työ oli jatkuvaa, eräänä päivänä istui eräs vakityötekijä ihan hiljaa naama valkoisena tuolilla, oli siivuttanut sormensa, lounasaika oli tulossa ja pakko oli jonkun lähteä viemään terveyskeskukseen, minähän lupasin, en ollut perehtynyt maantieteeseen ja oletin kun ollaan Heinävedellä on keskus jossain ihan lähellä, voi ihme,sinne oli ainakin , en muista, mutta joka tapauksessa kymmeniä kilometrejä, piti puhua hauskoja koko matka jottei potilas tuupertuisi, käsi tervehdysasennossa, verta valuen saavuttiin terveyskeskukseen, loppua en muista, jätinkö hänet sinne tai mitä, kunnioitus kyseistä laitetta kohtaan kyllä lisääntyi.

 

Oikealla näkyvä 20l vesikattila oli se mistä päivän työt aloitettiin, iso kattila täytettiin aamulla raikkaalla vedellä, vettä käytettiin esim. teevedeksi, silloin ei vielä ollut vedenkeittimiä, joka hetki kiehuvaa vettä piti olla saatavilla.

Seuraavassa osassa käsittelen tarjoilua, salia.

VALAMON TRAPESA HEINÄVEDELLÄ
OSA II
JOKAPÄIVÄINEN LEIPÄ
Käytän jatkossa nimityksiä joihin olen tottunut eli on vanha Valamo Laatokalla ja uusi Valamo Heinävedellä.
Kerron leivästä luostarissa, vanhan Valamon luostarissa leipä oli tietysti jokapäiväinen, mutta kunnioitettu, erilailla kuin leipä yleensä tänä päivänä, vanhan Valamon leivästä on moni kirjailija kertonut, tässä pari pientä lainausta, molemmat noin 1930-luvulta jolloin luostarissa oli satoja kilvoittelijoita:

Nikolai Saiki VANHAN VALAMON esilukija kertoo:
Kaikkina sunnuntaina ja 12 suurimpana juhlapäivänä jaettiin pääluostarissa munkeille leipää, voisi sanoa vanhalla sanalla "sitnikka" pala, noin viiden sentin paksuinen. Sitnikkaa paistettiin puolen metrin pituisissa muoteissa. Määrätyn munkin tehtävänä oli hakea sitnikat leipomosta selkäkontilla johon mahtui 15-20 kappaletta. Hänellä oli keitttiön vieressä oma huone missä hän leikkasi sitnikat sellaisessa formussa, joka oli jaettu osiin niin, että kaikki palat tulivat samansuuruisia. Sen sitnikkapalan moni vei kotiin ja herkutteli sillä juodessaan päiväteetä.
Ruisleivät paistettiin myös neliskanttisissa formuissa. Leivät olivat painoltaan kaksitoista kiloa. Sama leivänleikkaajamunkki haki ne leipomosta ja leikkasi taas formussa yhtä leveät ja paksut palaset, ehkä noin sentin paksuiset.

Arvi Karpov VALAMO SYVIMMÄLLÄ SYDÄMESSÄNI:
..., mutta ainakin leipomossa käynti jäi erikoisesti mieleen. Se oli iso huone, jonka keskilattian täytti valtava sammio, pari metriä läpimitaltaan. Siinä valmistettiin taikina. Keskeltä sammiota nousevaan akseliin oli kiinnitetty laivan potkuria muistuttavat mahtavat siivekkeet taikinan sekoittamista varten. Neljä miestä tarttui pitkiin, eri suuntiin sojottaviin aisoihin ja työnsi niitä sammion ympäri kehää kiertäen. Ja isäntämunkki sekoitteli käsilapiolla sammioon kaatamiaan jauhoja.
Päivittäin leivottujen leipien määrän täytyi olla valtava; painoakin niissä oli yli kymmenen kiloa kussakin. Mutta olihan kuluttajiakin puoleen väliin kolmatta sataa.

Olin siis talkoolaisena vuosia uuden Valamon keittiössä leipurina, olen aina tykännyt leipomisesta, heräsin joka aamu kolmelta koska halusin että aamiaisella oli tuoreet sämpylät ja joka aamu vedin vessan kun kahvi ja sämpylät oli valmiina, sillä silloin Miitsu jonka verstas oli keittiön alla ja jonka kautta viemäriputket kulki tiesi tulla aamupalalle, monet ikimuistoiset hetket  ja tarinat kuulin silloin, hän oli tylyn oloinen, mutta ei ollut, vain ulospäin ja sivareille joita ei ymmärtänyt yhtään, olihan ne kummallisia nuoria.

Joka tapauksessa tuleville sukupolville säilöttiin trapesan vinttiin muovisankoja ja muuta arvokasta, ulkokautta sinne viettiin tavaraa ja siellä oli kanahäkin näköisiä lukollisia varastoja joissa kirkollisia esineitä, ne ei kiinnostanut.

Uuden Valamon vintti, huomaa kyltti "läpiajo on kielletty"

Kaikki säästettiin, kuten loppuunkulunut sähköhella.


Vaan eräänä päivänä potkin erästä metallilaatikkoa kun oli aina tiellä ja silloin syttyi lamppu jossain, voisiko olla, kippasin naulat muoviämpäriin ja toin löytämäni peltilaatikot alas, tarkistin vielä erään kirjan kuvasta, kyllä olin löytänyt kaksi vanhan Valamon leipäformua, eräänä iltapäivänä kun oli hiljaisempaa pesin laatikot ja poltin ne uunissa, voi mikä kaamea käry, ei kunnian kukko laulanut, puhdasta tuli kuitenkin, Miitsulta lainasin teräsharjan ja harjasin puhtaaksi, voitelin formut öljyllä ja poltin uudelleen, nyt oli jo lähellä ulos heitto, mutta raikastavan läpivetotuuletuksen ja innostuneisuuteni takia sain jäädä.

 

Tässä elämäni keskiö, uuden Valamon uuni, oikealla leivinpöytä.

 

 

Tässä rakkaat muistot jokapäiväisestä leivästä, vanhan Valamon leipäformut.

Formuja oli heti kokeiltava ja seuraavana aamuna paistoin formuissa jälleen leipää, en kylläkään ruisleipää kun ei ollut juurta, vaan vehnäleipää, mahtavia, siivut todella isoja, toivon että formut olisi vielä tallessa, yleensä tuollaisia ei arvosteta kun ei ole kullattuja ja keittiöhenkilökunta ei viitsi nähdä vaivaa, eikä ehdi,  vaan helppoa on valmis siivutettu leipä laittaa esille.

Seuraavassa osassa kerron keittiön ruuanvalmistuslaitteista.

VALAMON TRAPESA HEINÄVEDELLÄ
OSA I
Vuosi on 1983, kuvat otin uudella kameralla ja juuri opettelin vaseliini himmennystä joten joka kuvassa enemmän tai vähemmän häivytyksiä.

 

Trapesaan kuljettiin ennen päätyovesta josta nykyään veljestö kulkee.

 

 

Kuvassa vielä käsittelemätön tiiliseinä, eräänä vuonna pyhien Sergein ja Hermannin ikonin tilalla oli joku muu, se oli sokki, mihin oli viety Valamon pyhät, en tiedä, mutta aikanaan tulivat takaisin, olisivatko olleet konservoitavana.

 

Tässä Pasha ohje jota pääsiäiseksi tehtiin, yleensä tehtiin talkoilla ja eritoten Porilaiset kuten silloinkin 1983.

 

Munan keltuaisia käytettiin siis 200, rikkomista riitti, valkuaiset hyydytettiin aamiaispöytään.

Voita kului myös 15 kiloa joka vatkattiin, monen vuoden ajan tein pashan yksinäni ja erään kerran kun oli tullut uusi kone ja viiden kilon voipaloja, heitin koneeseen voit, tein jotain muuta, sekoitin ja muotitin pashan, suurena lauantaina igumenilla kävi päivällä vieraita joille tein aina erikoisemman pashan, yhtenä vuonna pasha oli todella erikoinen, kun käytetyt astiat tuli takaisin oli lautasilla noin 50 gramman voiklönnttejä, apua, perässä tuli igumeni joka kehoitti vähentämään voita, kyllä, tietenkin, hänen poistuttuaan laitoin kumihanskat käteen ja kävin kaikki muotit läpi ja poistin voipalat, huh, kova homma, muistan ikuisesti.

Tässä tehdään talkoilla ja puhutaan, aina oli ilo yllä ja valmista syntyi.

 

Kulitsat odottavat jo aamuyötä valmiina

 

 

Pääsiäisaamun aamiainen oli kovan työn huipennus, mutta suurin ilo oli kun mentiin igumenin vastaanotolle ja pöytä oli kauniisti katettu, punaisin hehkuvin kynttilöin ja sisustus oli lumoavan kaunis, jo silloin oli tarjoilijoilla feresit päällä,  olen kuvassa etualalla, olin kaatamassa kahvia, eräänä vuonna emäntä oli ostanut vaaleanpunaiset kynttilät ja servetit, kauhea skandaali, tästä on toivuttu.

 

Tämä oli osa I, kakkososassa käyn vuotta 1984, ne kuvat ovat dioina joten ovat erityisen kauniin sinisiä.