keskiviikko 14. syyskuuta 2016

ERAKKOLAN PRAASNIEKKA 2016
Minua hymyilyttää, kun kirjoitin otsikkoa oli caps lock alhaalla väsyneen sormeni painamana, kokeile, siis, rukoilimme puolestanne, ok.


Kattauksen tein jo edellispäivänä koska tiedossa olisi vilkas praasniekkapäivä töiden osalta, kaivoin esiin parhaat posliinit ja pesin ne ja katoin kahdellekymmenelle.


Kukat Ristille oli omasta pihasta eli kehäkukkia ja oksia, ostin basilikaa joka ehdottomasti kuuluu Ristin juhliin koristeena, ainoa haittapuoli oli palveluksen aikana kun tuoksu oli voimakas ja koko ajan ajatuksissa pyöri pestolasange.


Tässä Risti, onneksi kuvasin heti kun olin tehnyt koristeen sillä jo palveluksen alussa kukat, ym. oli nuukahtaneet, kaunista kuitenkin näin hetken kuten kuluva unohtumaton palvelus jota vietimme Ristin juhlana.


Palveluksen toimitti Valamon luostarin pappismunkki Mikael, tässä menossa aloitus suitsutus.


Kanttorina tänä vuonna oli Maria Verikov ja täytyy kyllä ihmetellä kuinka soljuvasti veisut seurasivat toisiaan pitkän palveluksen aikana joka muodostui monesta palveluksesta.


Aiemmin leipomani ehtoollisleipä oli valmiina, Maria toi toisen ja onneksi toi sillä aiemmin leipomassani oli pelkkiä ilmakuplia, huhuh, praasniekka aamulla leivoin Litania leivät, jotka kuvassa, samoin kuin öljy, viini ja vehnänjyvät jotka siunattiin.


Isä Mikael toimittaa Litaniaa.



Vedenpyhitys päätti pitkän palveluksen joka kuitenkin olisi voinut jatkua vielä, palveluksen lopulla oli jo kylmä ja tuntui kiitokselta siirtyä sisälle yö-aamupalalle joka oli paaston mukainen.


Tarjolla palveluksen jälkeen oli tattari-sipuli piirakoita, kasviskeittoa ja erakkolan kakkua omenista, koska ruokailu oli tänään 14.9 oli ruoka ankaran paastopäivän mukainen, ruokailun lopuksi lauloimme veisun pyhälle Johannes Krysostomokselle jolle tsasouna on myös nimetty Pyhän Ristin lisäksi, tänään on pyhän Johannes Krysostomoksen kuolinpäivä.

Jännitystä riitti lopussa sillä Isä Mikael valvovien silmien alla arpoi ikoniarpajaisten voittaja joka tänä vuonna 2016 on PIRJO HILONEN, hän voitti nimensä mukaisesti maalattavan pyhän ikonin, pyhä on PRISCILLA.  Yllättävästi sama pyhä kuin viime vuonna. Ikoni valmistuu perinteisesti jouluksi.

Lämmin kiitos Valamon luostarille kun erakkola sai pappismunkki Mikaelin toimittamaan palvelukset.
Samoin kiitos Maria Verikoville kauniista laulusta jäätymisen uhallakin.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti