sunnuntai 25. syyskuuta 2016

ILMATON
Muokkasin sen verran että lisäsin kuvan:


Sain vihdoin sisäkumipaikkaustrasian aikaiseksi ja todisteena käytöstä kuva jossa ihan itse paikkauspuuhissa, maitokärryillä pitää olla tietenkin hygieeninen ympäristö, siksi valkoinen pöytäliina on sopiva alusta joskin pesulatätinä aina kummallisesti huokailee pöytäliinojani ja nyt varmaan ihan ihmeissään kuinka pöytäliinassa renkaan jäljet, hurjaa juhlintaa erakkolassa.


Johan on Kusti lähti kaupoille läntiseen maailmaan vuonna 1126 myydäkseen Herkkuson maataloustyökaluja jotka tekisivät tarpeettomiksi kuokan ja Jussin, päästyään perille ruman vallesmannin talolle unohti hän kaiken nähdessään kauniin ruman vallesmannin tyttären, tunne oli molemmin puolinen, Johan on Kusti pyysi neitosen kättä tai siis ihan oikeasti kokonaan, vallesmanni ei suostunut ja nuoret päättivät karata yöllä, oli tihkuinen musta yö kun nuoret lähtivät, otsalamppu sammui heti portilla ja pimeässä nuoret rakkauden siivin jatkoivat matkaa väsymykseen asti, lopulta oli pysähdyttävä kuusen juurelle ja väsyneenä nukahtivat.
Aamulla herätessä aurinko paistoi, mutta synkkänä seisoi ruma vallesmanni kädet puuhkassa ja sanoi suurella äänellä että nuoret saavat lähteä talosta ja hän kiroaa kaikki kumipyöräiset tulevassa nuorten maatalossa niin että toinen omistaja on aina kärsivä kirouksesta, Johan on Kusti ihmetteli ukon sanoja ja katseli ympärilleen, he yön pimeydessä olivat kiertäneet monta tuntia samaa kuusta vallesmannin pihassa , siksi ruma vallesmanni löysi heidät, vallesmanni joka sittemmin koki hirveän kuoleman ja joku nai sen komean lesken.



Niin kauan Johan on Kusti matka kestänyt että, oli lähtenyt Savon mailta ja kun palasi nuorikkoineen olikin rajasuunnittelun kautta maatalo osa Pohjois-Karjalaa, oli opeteltava uusi vieras kieli jota jo muut olivat oppineet puhumaan, Savoa ei enää voinut vääntää oli puhuttava kuin Pohjois-Porilaiset.


Aika kului kuin siivillä, joskin elanto oli tiukassa ja loppujen lopuksi oli koko kylän lähdettävä kaupunkiin maatalousneuvojiksi 1600 -luvulla, kylä autioitui.


Vihdoin järkkyi laakson rauha kun Karjalaiset uudelleen asuttivat kylän tuodessaan mukanaan Karjalanpiirakat ja pehmeän leivän.


Kummallista, koitti jälleen uusi aika, tuli televisio joka näytti kaikki kaupungin ihanuudet, sinne oli päästävä, osa lähti ja talot autioitui.


Tuli uusi buumi, kaupunkilaisten oli lähdettävä maalle kokeilemaan elämää tyhjyydessä, kuten minä. Kaikki yllä olevan historian löysin piilotetuista valokopioista vuosilta 1600- 1700.


Muutin siis taloon jossa minua toista omistajaa oli kohtaava ruman vallesmannin kirous, ilmat ei pysy pyörissä.


En  ymmärtänyt asiaa, kun ostin maitokärryt ei ilmat pysyt tuntiakaan renkaissa,( kyläseppä vaihtoi uudet sisäkumit)


Ostaessani minkä tahansa pyörällisen ei ilmat ole pysyneet renkaissa oli pakko ottaa pysyvä varausaika kyläsepältä erilaisten renkaiden vaihtoon.


Olin äimän käkenä kunnes löysin ne 1600- luvun valokopiot, mitta alkaa olla täynnä.


Sain ilmaiseksi potkukelkka rollaattorin, renkaat tietysti oli tyhjät kun perjantaina ajattelin ulkoilla kelkalla mennäkseni uuden kamiinan avajaispolttoon(meillä osataan juhlia). Pumppasin renkaat täyteen ja hetken kuluttua kaikki oli tyhjinä, oli siis otettava polkupyörä.
Pumppasin polkupyörään ilmaa, tiesin että siinä pysyy ilmat muutaman tunnin, tietysti otin mukaan otsalampun johon vaihdoin paristot jotka vielä toimivat vaikka olivat olleet käkikellossa.
Ilta kului rattoisasti kamiinan lämmössä, hieno ilta, satoi tihutti, oli aivan pimeä, lähdin reippaasti ja päästyäni kymmen metriä pimeydessä huomasin takarenkaan olevan tyhjä ja otsalamppu lähetti viimeisiä säteitä, kotiin oli jäänyt myös pyörän valolaite,
mietin, huudanko apua, palaanko jonnekin, mutta minne, sisuunnuin, olen böndellä ja pitää käyttäytyä sen mukaan, arvokkaasti,
mietin, jos jalalla kokeilee tien ja reunan kohtaa huomaa eron kun toinen rahisee jalan alla ja toinen puoli on pehmeä,  lähdin siis kuin pussissa, ensin piti löytää silta, löysin, ehei, ei niin kuin luulet vaan törmäsin turvakaiteeseen, seuraavana oli mäen päälle nousu, helppoa, huomasin olevani ylhäällä kun aioin jatkaa pellon yli Kajaanin tielle, nyt vihdoin näkyi naapurin tallin valot, suunnistin sitä kohden ja loppu olikin juhlaa koska näin kotini yövalon loistavan, olin otettu, pärjäsin, vieläkin ihmettelen, karhujutuista huolimatta en panikoinut.
Aamulla muistin että jossain näin polkupyöräpaikkausrasian, sellaisen joka olisi pitänyt ostaa jo kymmen vuotta sitten, avasin rasian,
minnuu naurattaa vieläkin, joo oliko rasiassa paikkausvälineitä, ei, vaan pieniä kauniita uusia nauloja, ruman vallesmannin kirous oli täydellinen, vetäydyin lukemaan Anni Polvan sanomaa asiasta, mitä tehdä?, valitsin silmät kiinni kirjan joka oli - anna mun kaiken kestää, totta, siinä se oli,  totuus, on asioita joille ei voi mitään, tosin kyllä olen nyt hiljaa salakavala ja ostan pikkuhiljaa umpikumirenkaita, miten sitten suu pannaan ruma vallesmanni.



Tässä se oli, viimeinen isku kumipyörille talossani.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti