keskiviikko 28. joulukuuta 2016

AINII



M
uistin nyt aamulla kun muistin katsoa muistikirjaa Espanjan matkasta kuinka nyt vasta ymmärrän miksi on edelläkävijä Suomessa selkouutiset.
Totta kai piti heti kun hätäisesti oli emäntää tervehditty paneutua sohvan nurkkaan katsomaan televisiota, uutisia tuli taukoamatta kuten suomessa sillä erotuksella että niitä tuli vartin välein Rex koira filmin ja Walker nimismies sarjoja katkaisten, muun ajan täytti parfyymi mainokset, no niin, siis uutisiin, toimittajille oli annettu tehtäväksi puhua mahdollisimman paljon lyhyessä ajassa, teksti seurasi puhetta kuin liian nopeasti avattu vessapaperirulla, tekstiä oli kahdessa kerroksessa jotta kaikki murrealueet ymmärtäisivät, itse olen viettänyt kesiä Mallorcalla ja omaksunut sen alueen murteen, aika on tehnyt tepposet ja luen ja ymmärrän hitaasti, kuin salama joita siellä leiskui ymmärsin kuinka hienoa selkouutiset on suomessa, kiitos niiden puolesta jotka hitaasti ymmärtävät kieltä, viittomakieltä kyllä oli aika usein, mutta se ei ole sama asia kuin selkokieli.

Kahvilla myös kävin tavaratalossa ja kaikki julkkikset kertovat kuinka halpaa on Espanjassa kaikki, tässä esimerkki paikallisen tavaratalon baarista, nautin kyseisen annoksen, kakku ei maistunut miltään ja kuvan kirsikkaa ei ollut, mutta kahvi, taivaallisen hyvää, ei väkevää, ei pohjaan palanutta vaan hyvää. Huomioi hinta, euro on yhtenäistänyt Euroopan jotenkin oudosti kun ajattelen että siellä oli käytössä myös yhden sentin kolikot.


Kahvia iso kuppi ja leivos 3,60


+ tämä plusmerkki on tärkeä, en koskaan muista sitä, olin unohtanut erään maksun hoitaa suomessa ja nyt minulle soitettiin ystäväni puhelimeen, - kiitos, hoidan asian. Espanjan kielellä täti ihminen selitti jotain puhelimessa, yritin kolmekertaa ja kerta kerralta tädin äänenpaino mielestäni muuttui oktaavia ylemmän, hyvä on , en soita, kokeilin toista numeroa, sama juttu, paitsi sama täti lähetti myös tekstiviestiä, ei sitten, lähetin tekstiviestin, meni perille väärään numeroon, tätä jatkui ihan oikeesti tunnin. lähetin sähköpostiviestin, kukaan ei vastaa, suomalaiset elävät puhelinmopoiililaite korvassa ja kukaan ei reagoi, vihdoin ystäväni puhelimesta saatiin kiinni ihminen joka puhui, ja jopa kertoi että suomeen soitettaessa ensin pitää olla plusmerkki, voi yhdenkerran, miksei kukaan ole kertonut sitä minulle kymmentä kertaa, ei tuollaista kukaan kerrasta muista, johan espanjan täti vaikeni ja alkoi homma sujua ja maksu tuli hoidettua ja aika moni soitti espanjaan sinä päivänä, perdon.

Just tollasii nuo koiran kusettajat on, eivät korjaa jätöksiä edes rannalla , kyllä on kauheeta, näin keskusteltiin henkevästi espanjalaisella rantapenkillä ja yritettiin olla tosi närkästyneen näköisiä, mitä se nyt meinaa, on se, ihan selvästi filmaa, koiran omistaja otti taskustaan muovipussin ja keräsi jätökset siihen, joo, nyt se kuitenkin heittää sen pussin pensaikkoon, ei loppuun asti esitti, laittoi pussin roskikseen, hohhoijaa, olemme ansainneet valkoviiniä lasillisen, olimme siis lenkillä itsenäisyyspäivänä ja kävelimme penkiltä penkille ja nyt oli penkkien välissä baari josta sai valkoviiniä, tarjoilija toi myös tapaksina ranskalaisia ja isot kinkkuvoileivät, ranskalaiset tuli syötyä, mutta kinkut palautettiin, annoksen hinta oli 3 euroa.
Uupuneina saavuimme talolle ja valmistauduimme Suomen itsenäisyyspäivän vastaanottoon netin välityksellä, hyvin toimi, ainoastaan kamerat oli väärin asennettu kuten aina, kuka nyt haluaa nähdä naamoja, puvut ne juhlan tekevät.

Lähdin myös torille ja hajun perusteella löysin livekalaa, oli vain tungettu suolaan, pitää liotella useamman päivän, on hyvää, tavarataloissa oli myös kalaa tarjolla hienosti aseteltuna, paellaa varten löytyi kaikkea merenelävää, paellaa on syötävä Espanjassa ja se tehdään niin että ensin paistetaan kalat, lisätään vihannekset ja yllätys lopuksi riisi joka imee itseensä kaikki aromit, loogista, minulle on opetettu että ensin riisi kuullotetaan öljyssä, tämä on nyt hylätty tapa.



Torin kala valikoimaa


Tavaratalon kala valikoimaa

Missä nuoret, yhtään nuorta ihmistä en nähnyt, ovatko todella niin tunnollisia että ovat koulussa, tuntuu oudolta, suomessa aina muutama roikkuu jossain esillä.


Joskus on ollut joku nuori paikalla, tämä työ oli jo aika vanha.

NYT LOPPU ESPANJAN JUTUT.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti