maanantai 28. elokuuta 2017

NO, MIKÄ O?
Ei mikään, tai joo, viime viikolla keräsin punaherukoita naapurin pensaista luvalla sain käydä katsomassa myös kukkia, olin yksin kun näin liljat en päässyt mihinkään, tuijotin liljoja, uskomaton kauneus oli silmieni edessä, lähdin pois, ei, pakko oli hakea kamera, otin kuvia,, huumaava tuoksu täytti tienoon, mietin kun maailmassa on tämän kaltaista kauneutta mikä sokaisee ihmisen niin että näkee vain pahuuden ja rumuuden, haluaa tuhota kaiken, toisemme.


Ei tarvitse olla liljoja, luonnonkukat paratiisimme saa kyllä minussa sellaisen hippikauden ja rakkauden aallon joka jo kerran yritettiin 1970- luvulla, mihin kauneuden tarve hävisi.


Minulle lilja on kirkon ylin kaunistus ja vain erityistilaisuuksien kukka, kuten Suuren Perjantain Kristuksen hautaus ja hautakuvan kaunistus.


Niitä voi olla miljoona tai yksi, lilja täyttää kauneudellaan tilan, on muiden tehtävä kerätä aseet pois, minun tehtävä on näyttää kauneutta, kuten pitäisi olla jokaisen taiteilijan tehtävä, rumuus on silmiemme edessä, miksi sitä pitäisi tuoda esiin taiteessa.


Kreetan arkkipiispa on sanonut että ihmisen suurin synti tänä päivänä on itserakkaus, sanoisin että suurin synti on muuri jonka media on luonut ihmisen ympärille, koskemattomuus, älä lähesty, kylmyys on sisään rakennettu jo lastentarhassa, opetetaan jäätymään ihmisinä, ei se ole välttämättä itserakkautta jos ei osaa rakastaa muita, kun ei opeteta


Ihan selkeästi haistelin liikaa liljoja, kauneus siirtyi sisälleni, kumpa osaisin sitä jakaa, en osaa kasvattaa liljoja, mutta toivon että kun elämme sukupuolineutraalia aikaa myös ne sotivat, väkivaltaiset ihmiset löytäisivät kukkien kauneuden ja sitä myötä elämän kauneuden ja rakkauden toisessa ihmisessä eikä vihollisen joka on turhuutta, mikä on voitto? Onko toisen ihmisen kuolema voitto?


Ortodoksinen kirkko antaa mahdollisuuksia kasvattaa rakkautta kaikkeen, kirkon kauneus kukkineen, tuoksuineen, teksteineen saa arjen pois, vaan kun meidät lähetetään Liturgin jälkeen kertomaan Evankeliumia maailmaan, teemmekö sen, en tarkoita ovelta ovelle kulkemista, vaan tuomista kauneutta ei ainoastaan ystäville vaan kaikille ympärillemme, naapurini teki sen, koko talven muistan liljojen kauneuden.


Aina uudestaan pitäisi nähdä nämä liljat että muistaisi kauneuden ja sen vaalimisen ettei arki muuttuisi suolattomaksi.










Ei kommentteja:

Lähetä kommentti