maanantai 27. elokuuta 2018

RANTAUTUMINEN MARKKINOILLE!
Lauantaina 25.8. 2018 oli Valtimolla maakuntapäivä ja siihen liittyen syysmarkkinat, myös erakkola osallistui kahvilan muodossa tapahtumaan.
Leivoin yötä päivää etukäteen vaikka tiesin että kahvia ja pullaa oli tarjolla lähes joka paikassa niin että osa hörppijöistä sai takuuvarmat sydämen tykytykset ja unettomia öitä kahdeksi viikoksi.
Tuotto jäi puoleen viime vuodesta juuri näiden ilmaistarjoilujen vuoksi. Mutta, tätä hommaa ei tehdä rahasta vaan hulluudesta ja paremman tekemisen puutteesta.


Sateen myötä rantauduin entiseen kauppaan josta teimme kauppahallin, toivottavasti kauppahalli muuttuu joka päivä auki olevaksi.
Tässä valikoimaa, uutuutena oli ruiskääretorttu, mustaherukka hillolla ja kokonaisilla valkoisilla herukoilla, hyvää ja helppo tehdä, onnistui hyvin joskin ruista olisi saanut olla vähemmän, jostain kohtaa pinta repeili.


Kaikki voimat, niin fyysiset ja henkiset meni, vanhuus tulossa, viimeisillä voimilla leikkasin koristeeksi minttua ja basilikaa.


Tarkoitus oli ensin että teen talkoolaisille lohisoppaa, mutta sepä olikin lehdessä joten oli myynnissä kaikille, juuston, leivän ja kasvisrasvan kera, kaikki meni kaupan.


Kuvassa näkyy lähes hopeiset tarjottimet jotka löysin kirppikseltä, samoin kuvassa näkyy laadukkaasti laskoksista avattu pöytäliina, liinalla ei ole merkitystä sillä heti kun kaadoin ensimmäisen kahvipannullisen lämpöpönttöön joka näkyy oikeassa kulmassa, oli pöntössä hana auki ja kahvit liinalle ja lattialle, ei hätää huutelin talon emännälle, - siivoan heti, koko päivän joku lurutteli kahvia liinalle, aioin jo mennä välillä vääntämään liinan kierteelle, varmasti olisi tullut vielä yksi kupillinen, kahvi on kallista jos et ole huomannut. Aion muuten  hankkia tumman paahtoisen ruskean värisiä liinoja.
Ihan oikeesti eräs järjestyshenkilö ei voinut katsella enää kahvin läträystä vaan pyysi saada siivota lattian, pöydän, -totta kai, kaikki apu käy. KIITOS!



Tässä piti olla vielä yksi kuva jossa nuutunut erakkolan asukas vastaanottaa yleisö äänestyksellä         
parhaimmaksi myyntipöydäksi valitun palkinnon, korin jossa oli kaikkea mukavaa.
Kuvaa en löytänyt joten nyt vain sinun pitää uskoa se ilman todistetta.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti