ERAKKOLAN PRAASNIEKKA 2019
Erakkolan praasniekka oli 31.8-1.9.2019
Praasniekka valmistelut alkoivat jo torstaina virallisesti kun hain kummipoikani Antin Nurmeksen linja-auto asemalta, jouduin hetken odottamaan ja tuli tunne kuinka yksin olen tässä, nyt, missään ei ollut ketään, arkipäivä kello kuusi illalla, vain pari mopopoikaa ajoi ohi ja pitivät juuri sen verran ääntä, että voi taas kirjoittaa lehden yleisönosastoon, tunne oli sietämätön kun mietin kuinka paljon on ihmisiä täälläkin yksin, tunne meni ohi kun bussi oli etuajassa ja saatoimme lähteä pois, palata kotiin, jotain tarttis tehdä yksinäisyydelle.
Perjantaina kävimme Antin kanssa metsässä hakemassa sieniä ja kukkia koristeluihin. Joku kysyi praasnikoilla, tuliko sieniä? -joo tietenkin vastasin, Antti sattui olemaan kuulolla ja ilmoitti minun liioittelevan, kaikkia lajeja tuli yksi,- enkä liitoitellut, sienet on kuin kalat, vaikka oli olisi saanut salakan on puheissa merilohi, kuitenkin, käytin sienet hapankaalipiirakkaan lauantain teepöytään.
Lauantaina oli omenatarhan talkoot ja praasniekka, innokas joukko kokosi 230 kiloa omenia mehustukseen.
Joka vuosi omenatarhan syystalkoissa on kakkua, tänä vuonna teki Pirkko kaksi kukilla koristettua upeaa kakkua, just tässä oli tikuilla muovikelmutus ja räpelsin hienot koristeet melkein lyttyyn, kakut oli tosi raikkaita, välissä oli oikeaa mansikkaa ja raparperia.
Erakkolassa ei tarjoilla lihaa, vain kerran vuodessa on poikkeus, omenatarhan talkoopäivä jolloin on tarjolla grillimakkaraa, miksi? siksi että näin saan houkuteltua enemmän talkoolaisia, joskin pikkuhiljaa olen ajatellut siirtyä ilmaisiin ämpäreihin sadalle ensimmäiselle, kuulemma ovat tositehokkaita vetoapuna.
Maanantaina vietiin Liisan kanssa omenat mehustukseen ja nyt keskiviikkona hain mehut, omenia oli siis 230 kiloa, mehua tuli 130 litraa jotka myydään ilman voittoa, mehu on tänä vuonna erittäin hyvää.
Lauantaina aamulla alkoi leivonta puuhat, välillä työ keskeytyi kun kävimme avaamassa oven tsasounalla museoviraston kartoitusta varten, tsasounamme on lakkautus ja purkuuhan alla, ikävää eikä ymmärrettävää.
Lauantai ilta koitti ja alkoi juhlaVigilia palvelus, pajon oli väkeä, kuvassa leivät jotka siunataan palveluksen kuluessa, lähipäivinä teen jutun leivästä kelta/puna sivulle.
Palveluksen jälkeen nautimme yhteisen iltateen hapankaali ja lanttu piirakoiden voimalla. Kun vieraat lätivät kotiin valmistin Charlottan sunnuntaiksi ja Annti valmisteli sunnuntain palvelusten tarvikkeet ym.
Sunnuntaiaamu alkoi vedenpyhityksellä ja uuden pyhittäjä Simeon pylväskilvoittelijan ikonin siunauksella. Jo varhain kello 3 aamulla tehtin salaattia, ja Janssonin kiusausta päiväruokaa varten, Liturgian jälkeen oli nimittäin ruokailu.
Ruokailun jälkeen oli kiitosrukous, vietimme ortodoksikirkon luomakunnan päivää, kuulimme patriarkan puheen sekä alueemme metropoliitta Arsenin puheen.
Jälkeenpäin luin kaikki uudelleen ja myös monta muuta, puhuttelevin minulle oli kuitenkin arkkipiispa Leon puhe, tässä osa puheesta joka on merkittävä ajatus, näin se on:
Nykykeskusteluissa kaipaisinkin niitä ratkaisuehdotuksia, joilla ympäristösuhdettamme uudelleenarvioitaisiin inhimillistämisen näkökulmasta. Sillä se, kuinka kohtelemme luonnonympäristöä, on lopulta suorassa suhteessa siihen, kuinka kohtelemme ihmisiä. Joidenkin ihmisten halu riistää luontoa, maailmamme elävää ”kehoa”, liittyy heidän välinpitämättömyyteensä suhteessa lähimmäisen elävän kehon kärsimykseen. Tästä on ponnekkaammin uskallettava puhua syntinä.
Kiitos akatistoksen jälkeen oli sadon siunaus, oli mehua, juuresta, valkosipulia, sieniä ja tietysti omenia jotka unohtui jakaa vieraille, ensi vuonna sitten.
Erakkolan praasniekat päättyivät kahvitukseen ja tarjolla oli charlottaa ja toinen Pirkon tekemistä kaakuista.
Kiitos kaikille!
PS: En ymmärrä miksi juhliin Antti tarvitsee lähes jokaista esinettä talostani, olen nyt siivouksen loppusuoralla, enää on lattioiden pesu, astiat joita pesin pari päivää on jäljellä enää muutama pesemättä, aivan mieletön lopetus oli kuitenkin Antin laulama loppuveisu kahvilla, ilman häntä en pystyisi yksin praasniekkaa vetämään läpi, varsinkaan monimutkaisia palveluksia, kaikki sujui niin vaivattomasti. Hauskaa oli ja vieläkin kaikuu korvissa Antin nauru kun hän yllätti minut minipäikkäreiltä kun olin saanut ruuan pöytään, tätä et tiennyt, toipumassa ollaan.