keskiviikko 30. tammikuuta 2019

VANHUUS

pyhästä Evankeliumista Johanneksen mukaan 21:18

Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: kun olit nuori, niin sinä vyötit itsesi ja kuljit, minne tahdoit; mutta kun vanhenet, niin sinä ojennat kätesi, ja sinut vyöttää toinen ja vie sinut, minne et tahdo."

Tämä teksti on seurannut minua aina ja olen miettinyt omaa kohtaloani, viime päivien uutiset vanhusten hoidon alalta ei kerro kohdaltani hyvästä vanhuudesta jos vain raha ratkaisee.


Mietin eikö henkilöstön joukosta ollut enää yhtään kristittyä joka olisi tuonut asian esiin, kyllä ymmärrän ettei työpaikkoja ole joten on oltava hiljaa vaikka hiljaisuudesta koituisi tuhoa hoidettaville. 

Ymmärrän senkin että me ihmiset- sosiaalinen media teilaa sinut jos uskallat ottaa asian esille, tarvitsemme marttyyreja jotka uskaltavat kaikesta huolimatta ottaa asiat puheeksi.
Ei se paranna asiaa jos laitoksien johtajat eroaa, heillä on kaikki hyvin ja asiat ei muutu.



Mieti tuohusta- kynttilää, loppuun asti se valaisee kirkkaasti vaikka on laskenut alleen, oikutellut, räiskinyt, mutta kuitenkin kun hoidat tuohusta loppuun asti se valaisee ja lämmittää sinua.



lauantai 26. tammikuuta 2019

LAPSET SYDÄMEN ASIA
Haluaisin, kun vuosi on alussa, että tehtäisiin uuden elämän lupaus joka koskee ortodoksista kirkkoa, otettaisiin lapset ihan tosissaan ilolla vastaan kirkossa ja kohdeltaisiin heitä opettaen.
Vuosikymmeniä olen ollut näreissäni kun lapset tulevat kirkkoon, heidät kiireellä heivataan lelupisteeseen jossa jaossa puisia vasaroita, torvia, palikoita ja muuta kivaa, sieltä sitten kaapataan lapsi ehtoolliselle ja viedään takaisin vasaroimaan.
Miksi ja jos on lasten analogipöytä (lukupulpetti) niin miksi se on sysätty sivuun kuin tarpeeton vanhanaikainen huonekalu?
Miksi lasten analogipöytä ei ole tasavertainen ja samalla paikalla kuin aikuisten analogipöytä, kirkoissa, eli keskellä salia,, on kyllä tilaa vaikka pöydät olisivat vierekkäin, kuka on sanonut että keskus pitää olla symmetrinen, palataan rokokoon aikaan, luodaan tasavertaisuutta tosissaan, eikö?
Tuohusteline ei ole kallis jos sen tilaa valmiina Sofrinosta, saisi lapset omansa josta jo vähän vanhempi lapsi voisi pitää huolta, eikö? tai jopa lapsen vanhempi, eikö?


Ikonimaalarina on aina vaivannut ikonien vähäinen käyttö opetusmielessä, jos on lasten analogipöytä on sillä joku joutilas ikoni varastosta tai Jeesus kutsuu lapsia ikoni, ikonit pölyn peitossa unohtuneina,
MUTTA
jos lasten analogipöytä olisi aikuisten pöydän vieressä voisi se toimia sunnuntaisin sunnuntain pyhän ihmisen muistopäivän ikonin paikkana, sillä usein koko vuoden on sunnuntaisin Kristuksen ylösnousemus ikoni keskellä analogilla, totta, sunnuntai on Kristuksen ylösnousemus päivä, mutta kun käydään vain sunnuntaisin kirkossa kaikki pyhät ihmiset unohtuu kun heitä esittävät ikonit puuttuu tai ovat takahuoneen peränurkassa.


LUPAAN
teettää ensi kesää varten lasten analogipöydän ja hankkia tuohustelineen erakkolan tsasounaan, lupaan pitää esillä analogilla aina päivän pyhän ikonia vaikka valokopiona, lupaa sinäkin ajaa tätä lasten asiaa jotta tuleville aikuisille jäisi mieleen muutakin kuin lelunurkkaus, eikö??????






maanantai 21. tammikuuta 2019

HOPEINEN KUU
Tänään 21.1.2019, klo 4, 5, 5,30, 6, jne. pakkasta 27,4 astetta, taivas täynnä tähtiä ja kirkas kuu, oli alkamassa kuun pimennys ja se oli pakko nähdä.


Tässä aloitellaan, punaista ei näy jota oli luvattu, minnehän voisi valittaa?


Tässä on jo alkua näytökselle.


Tässä kuvassa vain hytistään.


Nyt ollaan punaisina, kuu ja minä, posket hehkuu jäätyneen punaisena.


Ikoneissa  esiintyy myös kuu ja aurinko, yleensä Ristin ikoneissa kuten tässä, Kuvaustapa tulee Raamatusta jossa kerrotaan Kristuksen ristiinnaulitsemisesta, kuinka aurinko pimeni. Tutkijat, tiedemiehet kiistelevät pimenikö aurinko, sanon kyllä, hetki oli niin kauhistuttava , ei epäillystäkään.
Ikoneissa aurinko kuvataan punaiseksi pimentymisen merkiksi ja kuu yötaivaan siniseksi.


Näytös on lähes ohi, kuun punaisuus on häipynyt, vielä muutaman tunnin aurinko varjoaa kuuta.







maanantai 14. tammikuuta 2019

HETKINEN
Eilen sain viettää hetkisen pois mikromuovien täyttämästä maailmastani. Päätimme ystävieni kanssa lähteä elokuviin katsomaan Tuntematon mestari elokuvaa. Elokuva on suomalaisen Klaus Härön ohjaama, edellinen Postia pappi Jaakobille oli elämys, kaikin tavoin hieno elokuva.


Olin mairea ja hymyilin maireasti kun minulta lipunmyyjä otti täyden hinnan, muille antoi eläkeläisalennuksen. Paljon oli väkeä, hienoa, en kerro elokuvasta muuta kuin sen että olin hämmästynyt ortodoksisuuden läsnäolosta elokuvassa ja elokuvan  suurin kysymys ja vastaus siihen aiheutti sen että melkein nousin seisomaan ja taputtamaan, valtavan itsehillinnän tuloksena istuin hiljaa ja mietin, näin se on.


Siis aiheenani on mikromuovi tässä kirjoituksessa, ei elokuva, nyt kyllä luet loppuun.
Viime viikolla Yle uutisoi kuinka mikromuovia joutuu  myös kasveihin kun jäteveden kiinteä massa siirretään käyttöön, siinä se, olen ihmetellyt viehtymistäni muovikukkiin, mutta nyt olen varma että maaperässä oleva mikromuovi on aiheuttanut minussa altistus ja riippuvuus suhteen muovisiin kukkiin.
Suomen maaperän kautta kyllä kasveihin siirtyy paljon muutakin, -50 luvulla kaikki jätteet haudattiin omalle pihalle ja usein leikin aarteen metsästäjää, löysin kaikkea sikaruoka kaukalosta 1700 -luvun kolikoihin, äiti ei tykännyt kuopista pihassa joten vain noin viikon sain tätä metsästystä leikkiä. Nykyisen taloni pihasta pulpahtelee silloin tällöin muovia, peltipurkkeja, lasia. Onneksi nykyään on kierrätys ja jätteiden keräily, maaperä elpyy kunhan sinne ei kipata kaupunkien jätevesien kiinteää ainetta.





perjantai 4. tammikuuta 2019

MATKOILTA
Matkoilta tarttuu aina uutta ja uusia kokemuksia, myös vitsien omaisia tilanteita.
Olin kukkakaupassa, kaupan tiskin vieressä oli noin parikymmentä henkeä ja noin viisi myyjää, oli hiljaista, niin hiljaista että piti tarkistaa kuulolaite, kunnossa, äkkiä muistin  missä olin, täällä ei puhuta, myöhemmin kuulolaitteeni alkoi vinkua kun hymyilin, joo, se ilmoitti missä olimme, täällä ei hymyillä. Jokainen voi arvata millä paikkakunnalla olin ja vietettiinkö vuoden virallista melankolian juhlaa, yritin keskustella ilosta, mutta olin vähällä saada laktoosittomasta jouluhalosta.


Olin myös kylässä missä minut todella halattiin, lipsittiin ja kun kaikki energia oli uhrattu vieraalle ystäväni kiilasi itsensä kainalooni.




Jouluuni kuuluu ehdottomasti kirkko, aattona oli ehtoopalvelus jossa jälleen kerran kuulin jouluevankeliumin ja piispa Melitonin joulusaarnan, oli hyvä lähteä valmistautumaan paaston päätös liturgiaan joka todella aloittaa juhlakauden. ylläolevissa kuvissa uusia ikoneita.


Sen verran oli virtaa vaikka sohva olikin paras paikka, olin teatterissa joka on suomen kaunein, paitsi odotustila joka oli ruskea bunkkeri ja näyttellijöiden kuvat oli poistettu, hyvä ihme, niistähän oli apua ettei vaan vahingossakaan joutuisi puheisiin kenenkään kanssa kun saattoi tuijottaa kuvia niin että vieläkin muistan kuvajärjestyksen.


Kuvassa näkyy lapsuuteni Kardemumman tulipalon  puolipyöreä oviaukko jonka myötä olin myyty teatteritaiteelle.


Jotenkin muistan tuolien olleen ennen punaiset, mutta sama nykyharmaus on yltänyt tännekin kuten katsomani näytelmä, tärkeintä on kuitenkin teatteri ja elävät näyttelijät.


Vuosi vaihtui välillä, huippuruokailut, mukavaa yhdessäoloa, olkoon alkanut vuosi tarmokkuuden ja ilon vuosi kaikille!