perjantai 29. maaliskuuta 2019

UUSI SIVU
Pidin esitelmän Nurmeksen ortodoksisessa kirkossa 28.3 pyhittäjä Stefanoksen muistopäivänä eli suojeluspyhäni päivänä, kiitos onnitteluista.
Esitelmän aihetta olin kasvatellut ja maalannut esitelmän ikoneita yli puoli vuotta ja tuntui kun kuulijoita ei ollut montaakaan, että, jotta ei esitelmä menisi hukkaan niin tein asialle oman sivun, jatkan sitä päivittäin, eli sivu ei ole vielä valmis.



Kuka oli pyhä Dismas? asia selkenee kun saan sivun valmiiksi.



lauantai 23. maaliskuuta 2019

POSTIKORTTEJA
P
orin ortodoksisen kirkon uusista ikoneista on valmistettu myyntiin postikortit, sain niitä myös tänne böndelle, kortteja on seitsemän erilaista ja myyn niitä vain sarjana, en lähettele niitä minnekkään vaan kannan niitä aina mukanani ja sarjan hinta on 10€ tuotto erakkolan saunan hankintaan.






perjantai 15. maaliskuuta 2019

tiistai 12. maaliskuuta 2019

AUTO
Joka vuosi paastoaikaan on kilvoitteluni pahimmillaan autoni kanssa.
Olin 38 vuotias kun minut pakotettiin hankkimaan ajokortti,
olin ajatellut etten sellaista koskaan tarvitse, olin jo tosin nähnyt työpaikkani ikkunasta auton joka oli saman kokoinen kuin minä ja kun kortti tuli ostin sellaisen eli Suzuki Carry,
käytin loppuun kaksi ja kun jälleen olin pakoitettu ostamaan uuden, erimerkkisen koska oli Suzukin maahantuonti lopetettu, siksi ostin käytetyn auton, Toyota hiace josta olin kuullut paljon, kumpa en olisi kuullut. Ainoa tietoa oli että halusin sen olevan punainen, edelliset oli harmaavarpusia.
Kun eka kerran istuin autoon oli kuin olisin ollut lentokoneessa ja sellainen se kyllä on ollutkin tai lähinnä pahvilaatikko lasten liukumäessä, autoni on luonnevikainen, en ymmärrä miksei autoilla ole mitään sopivuustestejä,
autoni rakastaa lunta ja lumikasoja, aina kun silmä välttää se ryntää lumikasaan, mäkiä se ei suostu nousemaan kuin kesällä ja yli 20 asteen aurinkoisessa säässä.
Ymmärtäisin jos pihani olisi edes mäki, mutta ei, en ymmärrä, ensi kesänä hankin kyllä vinssin jota kaikki kyllä , ihan oikeat autoilijat vastustavat, vinssillä voin vetää helposti autoni ylös, ei hävetä.

Tässä kuvia eri vuosilta:


Tänä vuonna lumen alla on jäätä jota autoni ei voi sietää, nastat vihelsi heti portin suuntaan, olen pahoillani jänikset ja rusakot, ei ollut tarkoitus. Autoni haistoi lunta ja ryntäsi  oikealle lumihankeen ja kun peruutin pois, auto valui alas ja siinä jälleen olin närkästyneen autoni kanssa. Onneksi autossa oli soraa painona, ei leviteltäväksi joka paikkaan.


Tämä kuva on edellisvuodelta, käänsin auton kun on perävetoinen, ajattelin että nousee noin, ei, halot hain pyörien alle koska ajattelin kostoksi hylätä sen tuohon, ikävä kyllä kaupan kahvitarjous oli niin houkuteleva että oli pakko ottaa auto käyttöön.


Samalta paikalta toinen kuva, ajattelin autoni häpeävän käytöstään, onhan kuuluisaa autosukua, ei vaikutusta.


Eräänä keväänä en antanut periksi, uudet renkaat ei olleet halpoja, mutta minä pääsin niskanpäälle ja tulihan kevät vesiä varten uudet ojat.

Täällä böndellä ei tule ilman autoa toimeen, dieselin hinta nousee koko ajan samoin kuin diesel vero ja kun on autolainaa, ei autoa vaihdella noin vain joten kilvoittelu jatkuu, jatkuu..... tai sitten asennan lämpöelementit tiehen kuten Raumalla kävelykadulla, onhan minulla aurinko voimala josta varmaan riittäisi virtaa tiehen, kai?.

Loppukevennys:


Jotenkin olen häveliäs, en käyttänyt tarjousta.













sunnuntai 3. maaliskuuta 2019

PAASTO

ANNA ANTEEKSI.
JUMALA ANTAKOON.
ANNA SINÄKIN ANTEEKSI.
JUMALA ANTAKOON ANTEEKSI MEILLE.

Näillä sanoilla aloitetaan paasto, miksi?, aina ei huomaa sanoilla tai teoilla loukaneensa toista, siksi on hyvä pyytää anteeksi paaston alussa, voi hyvällä mielellä lähteä paaston matkalle.


Efraim Syyrialaisen paastorukous

HERRA, ELÄMÄNI VALTIAS!
ESTÄ MINUSTA LAISKUUDEN,
VELTTOUDEN, VALLANHIMON HENKI.

ANNA MINULLE, SINUN
PALVELIJALLESI,
SIELUN PUHTAUDEN,
NÖYRYYDEN,
KÄRSIVÄLLISYYDEN JA
RAKKAUDEN HENKI.

OI, KUNINGAS JA HERRA!
ANNA MINUN NÄHDÄ
RIKOKSENI JA ANNA, ETTEN
VELJEÄNI TUOMITSISI,
SILLÄ SIUNATTU OLET SINÄ
IANKAIKKISESTI.

AAMEN.


Paasto on muutakin kuin rukousta, paasto on myös kieltäytymistä ylellisestä ruuasta.
Hyvää nelikymmenpäiväistä paastoa sinulle ystäväni, kilvoitellaan ilolla pitkä paaston matka.