perjantai 13. syyskuuta 2019

TUOKSU
Hissuttelen hiljaisesti, on kiireetön aamu, ovet avautuvat kuten ennenkin ja sulkeutuvat takanani hiljaisesti, pitää ihan katsoa mikä niitä vaivaa, yleensä ne loksuvat, mitään ääniä ei kuulu, ei edes ostoskärryjen pyörät vinku kuten ennen, onkohan ne rasvattu,
on hiljaista  ja harras tunnelma, kukaan ei puhu mitään ja sitten yhtäkkiä kuuluu ääntä, puhetta, voimakasta puhetta, puhe lähestyy, turisteja, ulkolaisia joille ei ole kerrottu kuinka vakavasti pitää suhtautua jokapäiväisen leivän ostoon, on pakko kääntyä kun en edes ymmärrä mitään, hm, häiritsevät minun vakavaa ostoskierrostani,
ja nyt minua lähestyy tuoksu, hyvä tuoksu, minut kiedotaan siihen,
on pakko rynnätä makkarakylmiöön saadakseni happea ilosta, sillä hengitin liikaa ja maailma alkoi silmissäi sinertää, no, tottaikai valitsin kohdan jossa on vegaani tuotteita,
upeat erilaiset tuoksut seuraavat minua, kuljenko tuoksujen mukaan, en tiedä.


Olen aina pitänyt tuoksuista, ortodoksinen kirkkokin on tuoksujen kirkko, hyvin harvoin joku valittaa tuoksuista, enemmänkin luulen tuoksujen liittyvän seisomiseen kirkossa, tämä aika on tuonut synteettiset, keinotekoiset tuoksut jotka aiheuttavat allergiaa, kirkossa käytetään ja pitää käyttää aitoja tuoksuaineita.
Olen siis vieläkin marketissa jossa hyvä tuoksu piristää päivääni, mietin oloa böndellä, kun on lannoitusaika en ole kenenkään kuullut olevan allerginen lannan hajulle joka on todella karmeaa kun haju osuu kohdalle, miksi siis hyvä tuoksu tuo ongelmia,  ja kun vihdoin maltan lähteä pois marketista ajattelen kuinka valjua kansaa me olemme, mitä sana valju edes merkitsee, tuli vain mieleen, meistä on tullut hajuttomia, harmaita, jos tuoksut olet jotenkin outo.






tiistai 10. syyskuuta 2019

NELJÄ METRIÄ KAKSIKYMMENTÄ SENTTIÄ
Kesän alussa, kauan sitten, aioin siirtää fergusonin talviteloilta raikkaaseen ulkoilmaan, ei inahdustakaan, ei sitten, oli tiedossa että akut olisivat todennäköisesti tyhjät, latasin ne, ei mitään, soitin Timolle että nyt tänne ja äkkiä, Timo kun katsookin jotain konetta on se heti kunnossa, niin kävi nytkin, käynnistysvedin oli umpioinut itsensä eikä halunnut käynnistää fergusonia,
renkaat oli tietenkin tyhjät talossa olevan kirouksen vuoksi, kerroin siitä joskus, talon kumi-ilmapyörissä ei pysy ilma, joo, ei pysynyt ilmat nytkään, tarvittiin kompressori ja vaikka mitä, ilma ei pysynyt kuin hetken,
Timo ajoi fergusonin ulos, kaksimetriä ja kymmenen senttiä, siihen jäi koska polttoaine putki oli haljennut ja putki syöksi löpön pihamaalla hortenssien päälle,
Timo ilmoitti että asiaan palataan kun hankin uudet sisäkumit ja kun tärkeimmät työt on tehty,  sain ne muuten Vianorilta kahdessa päivässä,
nyt on lämmin syyskuu, sama kesä,  Timo haki renkaat pajalle ja viime viikon lopulla sain ne takaisin ja samalla polttoaineputki vaihdettiin ja kesällä joku turisti kertoi missä on polttoaineen sulkuhana, oli myöhäistä mutta arvokasta tietoa, tankki oli tyhjä, oli kuitenkin vielä kanisterissa  joten iloisen tunnelman vallitessa ajoin ihan itse fergusonin talviteloille kaksimetriä ja kymmenen senttiä.
PS. Korvia hiveleviä hiljaisesti lausuttuja ostotarjouksia fergusonista tuli kesä aikana, mutta miksi myisin sen, traktori tuottaa iloa joka kesä.


Tässä ferguson johtojen vallassa, sillä akut oli jälleen tyhjät kesän jälkeen.


Nyt kun on päästy liikkumisen ja matkailun alkuun kerron vielä yhden tarinan,
kesäkahvilassa erakkolan Paviljonkissa kävi kahvilla eräs nuori ja kun oli aikaa juteltiin niitä näitä, hän oli lähdössä Ranskaan Chalaisiin Pyhän Neitsyt Marian dominikaaniseen luostariin talkoolaiseksi, hän kertoi että nunnat saavat tuloja keksien valmistuksesta ja kehoitin häntä tarkkaavaisesti huomioivan salaisen reseptin, ymmärrät kai miksi.


Aikaa kului, tuli erakkolan praasniekka, nuori oli mukana palveluksessa ja kun se loppui ojensi hän tuliaisena Chalaisin matkalta nunnien leipomia keksejä, hän ei ollut päässyt niitä paistamaan, oli tehnyt puutarha töitä, reissu oli ollut onnistunut, olin yllättynyt tuliaisesta, kiitos, keksit oli hyviä hunajalla maustettuja ja muutkin valmistusaineet oli lähialueelta, kun rasia on tyhjä jää siitä muisto kansainvälisestä kesästä 2019.




torstai 5. syyskuuta 2019

ERAKKOLAN PRAASNIEKKA 2019
Erakkolan praasniekka oli 31.8-1.9.2019


Praasniekka valmistelut alkoivat jo torstaina virallisesti kun hain kummipoikani Antin Nurmeksen linja-auto asemalta, jouduin hetken odottamaan ja tuli tunne kuinka yksin olen tässä, nyt, missään ei ollut ketään, arkipäivä kello kuusi illalla, vain pari mopopoikaa ajoi ohi ja pitivät juuri sen verran ääntä, että voi taas kirjoittaa lehden yleisönosastoon, tunne oli sietämätön kun mietin kuinka paljon on ihmisiä täälläkin yksin, tunne meni ohi kun bussi oli etuajassa ja saatoimme lähteä pois, palata kotiin, jotain tarttis tehdä yksinäisyydelle.


Perjantaina kävimme Antin kanssa metsässä hakemassa sieniä ja kukkia koristeluihin. Joku kysyi praasnikoilla, tuliko sieniä? -joo tietenkin vastasin, Antti sattui olemaan kuulolla ja ilmoitti minun liioittelevan, kaikkia lajeja tuli yksi,- enkä liitoitellut, sienet on kuin kalat, vaikka oli olisi saanut salakan on puheissa merilohi, kuitenkin, käytin sienet hapankaalipiirakkaan lauantain teepöytään.


Lauantaina oli omenatarhan talkoot ja praasniekka, innokas joukko kokosi 230 kiloa omenia mehustukseen.


Joka vuosi omenatarhan syystalkoissa on kakkua, tänä vuonna teki Pirkko kaksi kukilla koristettua upeaa kakkua, just tässä oli tikuilla muovikelmutus ja räpelsin hienot koristeet melkein lyttyyn, kakut oli tosi raikkaita, välissä oli oikeaa mansikkaa ja raparperia.


Erakkolassa ei tarjoilla lihaa, vain kerran vuodessa on poikkeus, omenatarhan talkoopäivä jolloin on tarjolla grillimakkaraa, miksi? siksi että näin saan houkuteltua enemmän talkoolaisia, joskin pikkuhiljaa olen ajatellut siirtyä ilmaisiin ämpäreihin sadalle ensimmäiselle, kuulemma ovat tositehokkaita vetoapuna.


Maanantaina vietiin Liisan kanssa omenat mehustukseen ja nyt keskiviikkona hain mehut, omenia oli siis 230 kiloa, mehua tuli 130 litraa jotka myydään ilman voittoa, mehu on tänä vuonna erittäin hyvää.


Lauantaina aamulla alkoi leivonta puuhat, välillä työ keskeytyi kun kävimme avaamassa oven tsasounalla museoviraston kartoitusta varten, tsasounamme on lakkautus ja purkuuhan alla, ikävää eikä ymmärrettävää.


Lauantai ilta koitti ja alkoi juhlaVigilia palvelus, pajon oli väkeä, kuvassa leivät jotka siunataan palveluksen kuluessa, lähipäivinä teen jutun leivästä kelta/puna sivulle.
Palveluksen jälkeen nautimme yhteisen iltateen hapankaali ja lanttu piirakoiden voimalla. Kun vieraat lätivät kotiin valmistin Charlottan sunnuntaiksi ja Annti valmisteli sunnuntain palvelusten tarvikkeet ym.



Sunnuntaiaamu alkoi vedenpyhityksellä ja uuden pyhittäjä Simeon pylväskilvoittelijan ikonin siunauksella. Jo varhain kello 3 aamulla tehtin salaattia, ja Janssonin kiusausta päiväruokaa varten, Liturgian jälkeen oli nimittäin ruokailu.


Ruokailun jälkeen oli kiitosrukous, vietimme ortodoksikirkon luomakunnan päivää, kuulimme patriarkan puheen sekä alueemme metropoliitta Arsenin puheen.
Jälkeenpäin luin kaikki uudelleen ja myös monta muuta, puhuttelevin minulle oli kuitenkin arkkipiispa Leon puhe, tässä osa puheesta joka on merkittävä ajatus, näin se on:

Nykykeskusteluissa kaipaisinkin niitä ratkaisuehdotuksia, joilla ympäristösuhdettamme uudelleenarvioitaisiin inhimillistämisen näkökulmasta. Sillä se, kuinka kohtelemme luonnonympäristöä, on lopulta suorassa suhteessa siihen, kuinka kohtelemme ihmisiä. Joidenkin ihmisten halu riistää luontoa, maailmamme elävää ”kehoa”, liittyy heidän välinpitämättömyyteensä suhteessa lähimmäisen elävän kehon kärsimykseen. Tästä on ponnekkaammin uskallettava puhua syntinä.




Kiitos akatistoksen jälkeen oli sadon siunaus, oli mehua, juuresta, valkosipulia, sieniä ja tietysti omenia jotka unohtui jakaa vieraille, ensi vuonna sitten.


Erakkolan praasniekat päättyivät kahvitukseen ja tarjolla oli charlottaa ja toinen Pirkon tekemistä kaakuista.
Kiitos kaikille!

PS: En ymmärrä miksi juhliin Antti tarvitsee lähes jokaista esinettä talostani, olen nyt siivouksen loppusuoralla, enää on lattioiden pesu, astiat joita pesin pari päivää on jäljellä enää muutama pesemättä, aivan mieletön lopetus oli kuitenkin Antin laulama loppuveisu kahvilla, ilman häntä en pystyisi yksin praasniekkaa vetämään läpi, varsinkaan monimutkaisia palveluksia, kaikki sujui niin vaivattomasti. Hauskaa oli ja vieläkin kaikuu korvissa Antin nauru kun hän yllätti minut minipäikkäreiltä kun olin saanut ruuan pöytään, tätä et tiennyt, toipumassa ollaan.