maanantai 28. syyskuuta 2020

BUTKU

BUTKU KIRKKOA RAKENTAMASSA

Muistelen jälleen Porin kirkon rakentamisen vaiheita omalta kohdaltani, monta päivää olen asiaa miettinyt, tänään oli aamurukouksissa lukuvuorossa Ef.4:25-32, näin pitäisi olla, mutta aina näin ei ole, yhteiset hiilet ei syty.


Tämä tarina alkaa vuodesta 1986 jolloin aloitin työn Porin ortodoksisen rukoushuoneen isännöitsijänä, monta vuotta oli tuskailtu pientä keittiötä ja muutenkin oli ahdasta, pyysin silloiselta kirkkoherralta isä Toivo Palviaiselta lupaa remonttiin ja määrärahoja, näin kävi ja työt aloitettiin.

Kaiken takana oli ajatus kirkosta poriin ja nyt olisi tiloja toimia sen hyväksi, vuokralaiset lähtivät pois ja heiltä saatiin vapautunut huoneisto käyttöön ja seinästä löytyi jopa valmis oviaukko jota vain suurennettiin, 

koko rukoushuone maalattiin, väri oli tietysti väärä, oli pilattu kaikki, ostettiin valtava vanha leivinuuni, joka toimii ilmeisesti tänäänkin, teetin leivinpöydät, luentopöydät vanhoista telineistä talkoohengellä ilmaiseksi ja entinen keittiö, siitä tuli käynti saliin, hankin kaikki kirkolliset tarvikkeet tai tein.













TÄMÄ OLI BUTKUN ALKU!

Sain ostaa vanhan kaupan hyllyjä, luulin kyllä niiden olevan ilmaisia, paikan päällä vasta kuulin että ne maksaa, lainasin äidiltäni rahat, kaupan laatikoista kun niitä siellä kaupalla tyhjensin löytyi isot määrät pankin kolikkopötköjä, maalasin hyllyt ruskealla maalilla josta en oikein tiennyt mitä se oli kaikki tavarat tarttuivat kiinni hyllyihin, vähän nauratti, Valamon luostarista tilasin lampukoita, kirjoja ja muuta. 


Vuosi meni, äidilleni oli käyty kertomassa, että vahdi poikaasi ettei talosta mene kivijalkaa, kun ostelee rukoushuoneelle kaikkea. Meni muutama kuukausi kun minulle äitini kautta ihmeteltiin , että mihin menee rahat kolehdista ja kun käy ulkomaillakin niin usein, määrättiin kaksi luotettavaa henkilöä laskemaan tuotto, kuinka alentavaa, olin ollut vajaan vuoden ja kun otin isännöitisjän viran vastaan oli rahaa viisi penniä ja pari nappia, remonttiraha tuli seurakunnalta, mutta kaikki irtaimisto oli hankittu ilmaiseksi tai vain tarvikekuluilla, kertakaikkiaan en voinut jatkaa vaikka äitini lohdutteli ja käski pitää mielessä vian olevan aina minussa, minusta ei pidetä, jätin viran vain vuoden jälkeen.


















Kuulumisia kerroin AAmunKoitto lehdessä.




















Kesti kauan toipua ja uskaltaa taas ryhtyä toimeen. 
Perustimme keräystoimikunnan puitteissa Butkun, Butku on karjalankieltä ja merkitsee kioskia tai pientä kauppaa, näin jossain kirjassa kuvan tällaisista kopeista Tulemajoen varrella, nimi oli hyvä ,napakka ja edelleen käytössä Porin kirkon kaupassa. Butkun tilat saatiin toisesta asunnosta joka tyhjeni ja aloitimme kirpputorilla.
Seitsämän vuotta kului, olin alkuun vetäjänä ja Butku oli auki lauantaisin, viikot meni tavaran hankintaan, joskus kun ajeli pitkiä matkoja ja tulos oli kaatopaikka tavaraa teki mieli kysyä lahjoittajalta, -ostaisitko itse nämä?, vaatteita oli älyttömästi, niitä sai loppuaikoina ilmaiseksi kun vain vei pois, kauppa kävi hyvin alkuun, mutta kun kirpputorit lisääntyivät laski myynti ja oli keksittävä uutta. 
Loppuvaiheessa talvella isännöitsijä ei muistanut laittaa lämmitystä ja kun menin Butkulle aamulla huomasin kuinka jääpuikot roikkui kellarin yläkamanassa, hm, mein sisälle rukoushuoneeseen, vesi valui vastaan, kuumavesi boileri oli haljennut, rikkonut wc pytyn ja putket molemmista vessoista, koko sali oli veden vallassa ja vesi oli kivunnut tekstiilejä myöden ylös.
Kellarissa oli säkkikaupalla vaatteita ja ne oli kaikki kastuneet, vein ne kierrätykseen, silloin vielä onneksi kerättiin lumppuainesta, olin tekeväni hyvän työn, mutta neljä seurakunnan jäsentä olivat sitä mieltä että minut on haastettava oikeuteen kun olin hävittänyt vaatteet.


Ylläoleva lehtijuttu oli nuoren toimittajan josta tuli ihan toimittaja, lehtijutussa elää toivo kirkosta, joka monta kertaa tuhoutui, mutta aina vain uudelleen aloitettiin.


















Myös Aamun Koitto julkaisi jutun Butkun muuttumisesta kahvilaksi ja ikonigalleriaksi, paikasta tuli minulle kokopäiväinen 4.9 1997.
























Lehdet kirjoittivat meistä jatkuvasti, sillä olin heihin yhteydessä koko ajan kun jotain tapahtui.























Ensimmäinen näyttely oli Ilomatsilaisten Anu Purmonen, Marjaana  Laatikainen ja Katariina Roivas näyttely. Näyttelyihin otin vain pidemmän aikaa maalanneita maalareita, koko ajan oli haku päällä ja järjestämistä riitti, maksoin aina ikonien poiskuljetukset ja muut kulut, näitä piti sovitella.








Näyttelyt blogissa eivät ole kronogisessa järjestyksessä ja kuvat ovat lehtileikkeistä, sillä en tiedä mihin olen kuvani hukannut.
Parantajaikonit oli yksi aihe, ne olivat minun maalaamat monen vuoden työn tulos, Aamun Koitto julkaisi kaikista pienet jutut.


















Ortodoksinen kirkko kehitteli ajatusta uudesta koko maan käsittävästä lehdestä.Koelehti tehtiin niin että julkaisupäivä oli 25.9.1998. Lehteä ei jaettu kenellekkään, itse sain näytteen koska sain Butkun näyttelymainoksen lehteen.






















Evakkomatka oli myös esillä yhtenä näyttelynä, esillä oli seurakuntalaisten vanhoja kuvia evakkotaipaleelta, montaa ei tullu kuvia, mutta sitä mielenkiintoisenpiä, kerroin tarinoita, joita minulle oli kerrottu.







Lumoavan kauniit, koko kesän heleät värit oli Ulla Tschurbanoff käyttänyt ikoneihinsa.





Tässä näyte Luvialaisen Markku Ihalaisen näyttelystä.







Sauli Siekkisen työt ovat uskomattoman taidokkaita ja tyyli koristeellisen runsas.




Sain kunnian saada poriin Kajaanin taidemuseon kiertävän näyttelyn -Vainajien metsä, tätä näyttelyä varten maalasin näyttelytilan mustaksi, myös lattian johon maalin joukkoon sekoitin hiekkaa ja tuntui kuin olisi kävellyt hautausmaan hiekkakäytävillä, myös ensikertaa olin kosketuksissa Teoston kanssa koska näyttelyssä oli musiikkia ja korvauksia oli maksettava, tein Kristuksen hautaluolan, esillä oli Margit Linnun maalaama hautakuva, etuhuoneessa oli esillä oma hautaristini jonka valmisti Miitsu Valamon luostarissa, risti on keljassani odottamassa, todella upean seppeleen teki Helena Virta minulle kotiin, mutta näyttelyssä oli paikallaan, samoin tuuliliina-käspaikka.





Paastoajan näyttelyssä oli vain yksi ikoni, näyttelytila toimi hiljentymispaikkana jonne saattoi sytyttää tuohuksen.

Butku toimi myös kahvilana jossa ei ollut hintoja, oli lipas pöydällä johon laittoi maksun jos rahaa oli, leivoin joka päivä jotain, paastopäivät huomioiden, nuoria kävi , huvitti, jokainen antoi jonkin kolikon, hyvä, jokainen kolikko vei meitä lähemmäs kirkkoa, kahvilan puoli oli myös minun työhuone ja usein kertoilin kakluunin lämmössä ikonimaalauksesta vieraille.
Tuli myös se päivä jolloin minun oli ajateltava omaa turvallisuuttani, Butkusta johti vain yksi ovi ulos ja oli hankala, mietin, mietin, sitten eräänä päivänä valo osui näyttelytilan nurkassa olevaan kohoumaan, voiko olla, varovasti irroittelin tapettia ja , vau, takana oli ovi joka oli yhteydessä rukoushuoneeseen, aukaisin oviaukon, maalasin pielet ja nyt oli tie rukoushuoneeseen ilman että tarvitsi kiertää ulkokautta ja myös minulle varauloskäynti.

























Seija Raitasen helmikirjontatyöt olivat myös edelläkävijöitä. 
Uusi A jaO kaupunkilehti kävi myös tekemässä jutun. Satakunnan kansa oli aina tulossa ja kiitollisuudella muistan heitä.






Lalli kävi myös ihmettelemässä Seijan töitä.

Kävikö Butkussa vieraita, kyllä, vähemmistönä ortodoksit, tämä kaikkihan on tuttua meille.
Mihin Butku loppui, en muista tai jotain muistan, kaltoinkohteluun, vihaan, vähättelyyn, ymmärrättömyyteen, kateuteen, näitä syntejäni kadun koska en voi unohtaa niitä.










Ei kommentteja:

Lähetä kommentti