sunnuntai 6. syyskuuta 2020

MEDIA KIRKKOA RAKENTAMASSA

MEDIA RAKENTAMASSA PORIN KIRKKOA

T änä syksynä kirjoittelen porin kirkon rakentamisen muistoja jotka ovat vain minun ja joista ei ehkä monikaan tiedä, julkisesti olimme yhtä, mutta me kaikki puhalsimme omaan hiileemme ja osa märkiin kokseihin.

Tällä kertaa kerron median vaikutuksesta ja julkisuudesta.

Kun kuulin pulinaboxeista jota esim. oli SPR valjastanut erilaisiin keräyskampanjoihin, miksei meillä ,oli keräyslupa joten toimeen, avasimme Telialle maksullisen linjan josta sanallisen puheen perusteella eivät ottaisi kuluja vaan kaikki tulisi kirkon hyväksi, ei kannattaisi luottaa, pitäisi olla aina kirjalliset sopimukset.



On ihme jos tämä onnistuu, kuvasin c-kasettisoitinta ja ääntä jossa on" Kuuntele meitä" mainos ja lopussa butkun mainos. 
Kuuntele äänimainosta toistettiin ympäri suomen eri radioasemilla.
Alussa on autoöljymainos ja samalla saat tietää että 95 e maksaa jotain 3 markkaa litra.


Pääsimme myös Ilta-Sanomiin.











Joo, osan seurakuntalaisten ystävyys päättyi minuun tähän keräystapaan  , eikä ole palannut, ohh.















Jutussa ei ollut mitään vikaa, ainoastaan tapa millä meitä verrattiin muihin linjoihin.














Tälläisia mainoksia siroteltiin ympäri maata erilaisiin lehtiin jotta numero tulisi tunnetuksi.














Pulinaboxi tuotti tappiota niin ,että itse maksoin viimeisen telen ryöväyslaskun kun soitot ei riittänyt siihen.















Meitä kannustettiin ja Satakunnan kansa otti meidät omakseen, ilmottelimme myös näyttävästi SK sivulla, ja tietoisuus kirkosta levisi.









Tällä kuitilla lehdessä saattoi osallistua keräykseen, otsikko oli vähän kosiskeleva, mutta silloin oli tarvetta rakennusalalla töistä.













Olin silloin aika jämäkkä suht nuori, jopa niin ,että äitini sanoi kerran, "Muista, sinussa on aina vika" olin narissut jotain mielestäni kaltoinkohteluani, mutta minulle ortodoksisuus ja kirkko Poriin oli elämäni.

Media kannatteli meitä koko ajan vain joskus löytyy Telian kaltaisia, mikä on ikävää.

Butkuun palataan  kun on aikaa ja ehdin kuvata kuvia. Näitä juttuja myös muokkaan jos muistan lisää jotain.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti