sunnuntai 4. lokakuuta 2020

PÄÄ, PYLVÄS, PYLVÄÄNPÄÄ

 PÄÄ, PYLVÄS, PYLVÄÄNPÄÄ

Opettelin tekemään sisäisiä siirtoja blogissa, kauhun sekaisin tuntein siirsin kukkajutun oikealle sivulle kun alkuaan kirjoitin sen vahingossa tälle pääsivulle, onnistui, mitään en tuhonnut.


Pää on siis aiheena, omani joka ei kestäisi hakata puuhun koloa kuten tikka jonka toissa päivänä huomasin migreenin kourissa, mutta eilen kateudesta soikeana katselin kun tikkani oli palannut ihan tosissaan kahdeksan vuoden jälkeen.


















Kahdeksan vuotta sitten sähköni laitettiin kulkemaan maan alla joten siitä lähtien on ollut vain sähkökatkoja morsetuksen tapaan, kuten tänäänkin, sain juuri kahvipannun napsautettua päälle kun sähköt loppui talosta, onneksi vain muutamaksi minuutiksi, siis koko kylästä pylväitä on poistettu niin että linnuilla ei ole enää lankoja jossa voi istuksella ja vaihtaa kuulumisia, myös taloni edessä oleva tikan keittiöpuu kaadettiin, kuva on juuri tästä tilanteesta.



























Siis juuri migreeniaamulla huomasin yökkimisten välissä tikan hakkaavan puuta, komensin olemaan hiljaa, ei kenenkää pää tuollaista kestä, ei ollut kuulevinaan, olin silti mielissäni että tikka oli palannut ja löytänyt saman pylvään joka oli kaadettu vuosia sitten.
Keväällähän kerroin kuinka ärsytti siellä täällä lojuvat pylväiden pätkät ja tein niistä lumiaidan pahinpaan paikkaan ja kuinka ollakkaan tikan keittiöpuu tuli pystypuuksi ja nyt on lähellä ruokavarastoa, sillä vieressä on kuusi täynnä mehukkaita käpyjä samoin männyt.





























Olin jotenkin hämmästynyt että kolossa oli männynkäpy, no, ehkä se on maukkaampi kuin kuusen käpy. iloitsen pihani uudesta tulokkaasta, oli sitä mieltä että tikka on valkoselkätikka, todella uhanalainen, mutta lintukirjani toppuutelee minua ja kertoo tikan todennäköisesti olevan käpytikan, ei ole, mahanalus on tikallani kirkkaan punainen eikä hailea kuten käpytikalla.
Voisi tietysti kuvata lisää ja lähempää kun tuntuu olevan kuuroa sorttia ja näkeekin vissiin jo huonosti jatkuvan hakkaamisen takia, mutta olkoon rauhassa, ilonani.











Ei kommentteja:

Lähetä kommentti