Missä se on, asema, tuleeko vanhalle vai uudelle asemalle, hermostunut ilmapiiri valtasi lähtijät, mennään uudelle asemalle,-onko tämä asema,- kyllä,- mutta täällähän ei ole edes nimeä, eikä laitureita ja kuinka tuossa on lasten uima-allas, no,- valokyltit on myyty baariin ja laiturit ihan vaan muuten viety pois.
Juna , joka on lähtenyt Viktorian asemalta, vai oliko se Nurmes, saapuu minuutilleen Paddingtonin vai oliko se Valtimon asemalle, ooh, me todella kiipeämme junaan, onneksi ei tarvitse huolehtia matkalaukuista.
Yksinkertaisesti, emme löytäneet ensimmäistä luokkaa joten, tässä ollaan kakkosluokassa, onneksi täällä ei saa tupakoida, hyvin eriskummallinen joukko täyttää vaunumme, laakson vihreiltä niityiltä lampuri pariskunta, ortodoksinen munkki ja muutama savolainen joilta ei jutut lopu, hämmästystä ei aiheuta edes pari joka laahaa suksia, olemmehan menossa Vuokatin laskettelurinteiden kautta ja juuri nyt, tämä kesä on otollinen, muitakin on, kuten rengasmatkalaisia jotka kulkevat ympyrää.
Vieno salaperäinen haitari musiikki täyttää vaunun, en tunne, ihan uutta musiikkia, kuulen sivulta, -siellä joku virittelee haitaria, vähän ehkä kiittelen itseäni, etten kertonut paikalla oleville, kuinka aina vain tuo Säkkijärven polkka kuulostaa hyvältä, uutenakin sovituksena, juna lähtee, saattajat vilkuttavat jäähyväisiä, nenäliinat hulmuavat, ja jotain on tapahtunut, toimittajat parveilevat, kyselevät viimehetken tuntoja, nyt juna vihdoin lähtee.
Juna lähtee, ilta vaihtuu yöksi, on yö, hiljaista keskustelun sipitystä, ovi pamahtelee, auki, kiinni, auki, kiinni, salaperäinen nainen saunapyyhe kiedottuna turbaaniksi kulkee ohitsemme, huomaan hänen pukeutuneen silkkiseen pitkään Marimekon unikko kuvioiseen aamutakkiin, ihmiset ovat ajatuksissaan, tuijottavat mitään näkemättä maisemia.
Konduktööri tulee, rahastaa, antaa alennusta, tästä en toivu koskaan, hän reijittää lipun, katson, outoa, lippu oli tehty tätä matkaa varten, säilytän lipun.
Juna pysähtyy, Vuokatti, Juurikkala, tai päinvastoin, riippuu siitä oletko menossa vai tulossa, jatkamme matkaa riemukkaasti, yhtäkkiä kuuluu kovaa kirkumista, mitä on tapahtunut, onko joku myrkytetty, itsekin voin pahoin, onko tahallinen savumyrkytys kohdannut Marimekko pukuisen naisen, vai,... savu tupruaa, veturi vaatii puuta, monia motteja, mitä teen, vedänkö hätäjarrusta, jonka olen paikantanut heti junaan astuessani, katselen ympärilleni, muut matkustajat ovat rauhallisia, huomaan syyn, kuulolaitteeni olikin täysillä ja lapsiperheen pojat innoissaan kiljuivat kun juna lähti, helpotti tai ei sentään, pakko oli lähteä käymälään.
Mitä ihmettä, pytyssä menee raiteet, tästä ei sen enempää.
Ilta vaihtuu yöksi, aurinko pälyilee pilvien lomassa, juna saapuu Kontiomäelle, veturi käännetään ja yhtäkkiä olemme menossa selkä päin menosuuntaan, juna puhkuu lähestyessämme maanselkää, selkää jossa vedet taittuvat, on nälkä, entinen lampuri kaivaa esiin muikkukukon ja jakelee vaimolleen paksuja läskisiivuja sisältävää kukkoa, juotavana on Ranskalaista kuivaa roseviiniä, sitä saan minäkin, olisin saanut kukkoakin, mutta yksinkertaisesti en voi syödä eläintä jonka nimi on muikkukukko, kahvia ei ollut mukana joten lähdimme Kontiomäellä, odottaessamme junan kääntämistä, postivaunuun jossa oli yhden pöydän kahvila, myyjä oli mennyt virkistäytymään Kontiomäen a-oikeuksien ravintolaan laulaakseen muutaman karaoke laulun, siksi tarjoilimme itsellemme kahvit ja kakkupalat, hyvältä maistui ja hinta ei päätä huimannut, muutaman euron.
Vihdoin näkyy oma kultainen, rakas Rasimäkemme ja saavumme hetken kuluttua Valtimon asemalle, olemme nähneet jotain, mitä ei näe kulkiessaan laadukkaalla Hiace pakettiautolla, koko matkan raiteiden varret oli täynnä kuvaajia, uteliaita, mitähän on tapahtunut, vielä viimeiset halaukset ja matka on ohi, kiitos mukavasta seurasta.
